Eila Aavakare

Perussuomalaiset, Kajaani

Eila Aavakare

Metsätilayrittäjä, kaupunginvaltuutettu

Eila Aavakare
Rohkeasti Suomalainen!
Oulun vaalipiiri Kajaani
Yrittäjä

Olen hyvät elämäntavat omaava, terveellä maalaisjärjellä ja valtavalla energialla varustettu positiivinen perusnainen. Uskallan olla eri mieltä tarvittaessa. Perussuomalainen puolue on minun valintani. Puolueen arvot kohtaavat omani. Oman maan ja kansan eteen olen saanut kutsun tehdä työtä!

Olen syntyisin Keski-Suomesta. Maatalon tyttärenä opin jo pienestä osallistumaan talon töihin. Vanhempani vaativat nuoresta saakka vastuuseen, siitä mitä teet ja kuinka toimit. Ylioppilastutkinnon jälkeen lähdin töihin rahalaitokseen. Perheen perustettuani aloin opiskella työn ohella. Lähes viiden vuoden koulutusjakso, myynti ja markkinointi, kansainvälisen liiketoimintalinjan yo-kauppateknikko, antoi oikeusopin, taloushallinnon, esimieskoulutuksen ja mittavat kieliopinnot, joiden avulla työni muuttui entistä mielenkiintoisemmaksi. Pidin työstäni asiakaspalvelun keskiössä.

Palkkatyö pankissa ja oman perheemme Expert- ja LVI-alan yritystoiminta tukivat toisiaan. Sijoitusneuvonta opetti paljon myös itselle. Toivon, että voisin opastaa nykynuoria hoitamaan talous- ja raha-asioitaan taidolla, varautumaan säästämällä huomiseen. Omien lasten kanssa opettelimme näitä taitoja yhdessä ja uskon, että he ovat siinä jotain evääksi kotoa saaneet. Yritykseemme jäin sitten yksin ja silloin opin tekemään isoja päätöksiä itsenäisesti. Tuosta ajasta on ollut valtavasti hyötyä astuessani politiikkaan.

Yhteistyö ja neuvottelutaito ovat minulle tärkeitä ominaisuuksia. Lapset ja vanhukset ovat sydäntäni lähellä. Haluan, että, ensin hoidetaan omat asukkaat.

Minun kotimaatani ei myynnissä!

Kansamme kieli, kulttuuri, uskonto, meillä tulee olla oikeus niihin.

Ehkä tärkein roolini on olla hyvä äiti ja vaimo. Haluan olla lapsenlapsilleni esimerkkinä, heissä elämäni jatkuu aikanaan.

Blogit

Luo kuva

Jytkynaattori

Tunnusta kannatuksesi! Luo ehdokkaasta kannatuskuva ja valitse siihen haluamasi sisällöt. Kannatuskuva sopii sellaisenaan kansikuvaksi Facebookkiin.