Jaana Ristimäki-Anttila

Perussuomalaiset, Pirkkala

Jaana Ristimäki-Anttila

Yrittäjä, insinööri

Jaana Ristimäki-Anttila
Pelastamme palan maailmaa huolehtimalla Suomesta
Pirkanmaan vaalipiiri Pirkkala
Yrittäjä

Olen koulutukseltani insinööri ja ammattiaineiden opettaja. Työkokemusta on erilaisista asiantuntija- ja kehitystehtävistä. Toimin nyt yrittäjänä tuotteiden, palvelujen ja toiminnan kehittäjänä sekä autan ja kannustan keksijöitä osuuskunnan kautta. Harrastan kuvataiteita ja liikuntaa.

Minulla on monipuolinen työura ja paljon työkokemusta, jota olen kerännyt suurissa kansainvälisissä yrityksissä asiantuntijatehtävissä. Olen toiminut myös esimies- ja opetustehtävissä sekä asunut työni kautta Kanadassa ja UK:ssa. Nykyään toimin yksityisyrittäjänä.

Harrastan kirjallisuutta ja jatkuvaa opiskelua. Olen erittäin eläinrakas ja arvostan puhdasta luontoa. Liikun paljon neljän koirani kanssa ja vietän kesäisin aikaa mökillä järven rannalla. Perheeseeni kuuluu aviomies ja kaksi aikuista lasta.

Politiikassa olen ollut mukana noin kymmenen vuotta. Tuohon aikaan mahtuu paljon erilaisia poliittisia tehtäviä ja vaaleja Perussuomalaisissa ja Pirkkalan kuntapolitiikassa.

Olen toki huolestunut koko maapallon tilanteesta, mutta vaikka sisälläni asuukin pieni idealisti, niin on tosiasia, että yksi ihminen ei voi pelastaa koko maailmaa. Voimme aloittaa maailman pelastamisen huolehtimalla oman maamme ja sen asukkaiden hyvinvoinnista. Arvostan elämää koko sen monimuotoisuudessa; ihmisten, eläinten ja ympäristön. Jokainen ihminen on arvokas - vauvasta vaariin.

Tunnustan, että en tiedä kaikkea kaikesta, mutta olen ahkera ja aikaansaava, valmis ottamaan asioista selvää ja tekemään lujasti töitä.

Sydämellä, järjellä, luovuudella ja yrittäjyydellä Suomen ja suomalaisten puolesta - aina.

Blogit

Luo kuva

Jytkynaattori

Tunnusta kannatuksesi! Luo ehdokkaasta kannatuskuva ja valitse siihen haluamasi sisällöt. Kannatuskuva sopii sellaisenaan kansikuvaksi Facebookkiin.