Jani Mäkelä
Ehdokasnumero 125

Perussuomalaiset, Lappeenranta

Jani Mäkelä

Kansanedustaja, järjestelmäasiantuntija

Jani Mäkelä
125
Reilusti suomalaisen puolella
42-vuotias Kaakkois-Suomen vaalipiiri Lappeenranta

Olen kolmen tyttären isä, aviomies ja kansanedustaja Etelä-Karjalasta. Ammattitaustani ja koulutukseni ovat tietotekniikan alalla. Arvopohjaltani olen isänmaallinen maltillinen konservatiivi. Asetan suomalaiset etusijalle muuttuvassa maailmassa - haluan, että Suomi on jatkossakin hyvä maa elää.

Vietin lapsuuteni ja nuoruuteni Joutsenossa. Lukion ja armeijan (sotilasarvo korpraali) suoritettuani katselin hieman maailmaa ja päädyin lopulta Imatralle opiskelemaan ammattikorkeaan liiketaloutta ja tietojenkäsittelyä. Sieltä valmistuin ja sain alan töitä paikkakunnalta. Asuin 5 vuoden ajan Imatralla, kunnes muutin takaisin Joutsenoon ennen sen liittymistä Lappeenrantaan.

Samalla 2008 lähdin mukaan politiikkaan perussuomalaisten riveissä. Vakuutuin perinteisten arvojen säilyttämisestä, tavallisen suomalaisen huomioimisesta ja maahanmuutto- sekä EU-kriittisyydestä. Olin ehdolla 2011 eduskuntavaaleissa, tuloksena 4909 ääntä ja varasija. Käytin säästyneen ajan hyvin ja perustin perheen. Se oli hyvä päätös ja opetti paljon siitä, mikä on tärkeintä elämässä.

Jatkoin kuntapolitiikassa ja nousin 2012 Lappeenrannan kaupunginhallitukseen. Eduskuntavaaleissa 2015 sain 6102 äänestäjältä kansanedustajan valtakirjan. Sitä tehtävää olen hoitanut parhaani mukaan, käyttänyt piirissä eniten puheenvuoroja täysistunnoissa sekä vaikuttanut valiokunnissa. Oli selvää, että jäin puolueeseen eduskuntaryhmän hajotessa kesällä 2017.

Olen erittäin motivoitunut hakemaan jatkokautta eduskunnassa. Oppirahat on maksettu ja tiedän miten asioita saa eteenpäin niin hallituksessa kuin oppositiossa. Kokemusta on kertynyt myös kansainvälisistä yhteyksistä. Minut tavoittaa toritapahtumissa, puhelimitse, sähköpostilla ja sosiaalisessa mediassa. Kuuntelen ja edistän äänestäjieni tahtoa.

Lataa vaaliesitteeni!

Jani Mäkelä eduskuntaan 2019

Videot

Blogit

Luo kuva

Jytkynaattori

Tunnusta kannatuksesi! Luo ehdokkaasta kannatuskuva ja valitse siihen haluamasi sisällöt. Kannatuskuva sopii sellaisenaan kansikuvaksi Facebookkiin.