Juho Eerola

Perussuomalaiset, Kotka

Juho Eerola

Kansanedustaja, hallintovaliokunnan puheenjohtaja

Juho Eerola
Yhden asian mies
Kaakkois-Suomen vaalipiiri Kotka

Tunnustan olevani yhden asian mies. Se asia on suomalaiset. Lähden kaikessa ajattelussani siitä, miten mikäkin ehdotus tai ajatus palvelee Suomea ja meitä suomalaisia, ja millaiset taloudelliset vaikutukset sillä on työllään pärjääviin suomalaisiin, jotka kaiken lopulta maksavat.

Poliittista kokemusta ja asiantuntemusta on luottamustoimien myötä kertynyt jo melkoisesti, mutta 44-vuotiaana en koe olevani mikään kehäraakki, vaan mies ja isä parhaassa iässä.

Eduskunnassa toimin toista kautta ja olen vaalipiirini aktiivisimpia poliitikkoja valtiopäivätoimilla mitattuna. Tiedän eduskunnan pelikuviot ja osaan upottaa pallon koriin sekä yksin että yhteistyössä.

Työurani olen tehnyt suurimmaksi osaksi Kotkan kaupungin maahanmuuttopalveluissa (1999-2011) ja sieltä kumpuaakin pohjaton kiinnostukseni maahanmuuton haasteisiin ja toimivien ratkaisujen etsintään. Sotilasarvoltani olen kersantti.

Olen toiminut hetken myös yrittäjänä. Tiedän, että yrityselämän edellytyksiin satsaaminen auttaa meitä luomaan kannattavaa työtä niin sen tekijälle kuin tarjoajallekin.

Vapaa-ajalla perhe, musiikki ja liikunta ovat sydäntäni lähellä.

Kysymys ei ole vain minusta tai sinusta, vaan meistä suomalaisista ja suunnasta johon yhteiskuntaamme ohjataan.

Sinä kuitenkin päätät kuka päättää.

Blogit

Luo kuva

Jytkynaattori

Tunnusta kannatuksesi! Luo ehdokkaasta kannatuskuva ja valitse siihen haluamasi sisällöt. Kannatuskuva sopii sellaisenaan kansikuvaksi Facebookkiin.