Leena Meri

Perussuomalaiset, Hyvinkää

Leena Meri

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja, varatuomari

Leena Meri
Merivoimaa eduskunnassa - kyky ja luja tahto
50-vuotias Uudenmaan vaalipiiri Hyvinkää

Olen rohkea, osaava, jämäkkä ja oikeudenmukainen kansansanedustaja ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja. Olen helposti lähestyttävä ja haluan edustaa Sinua parhaan kykyni mukaan. Olen ihmisläheinen ja eläinrakas. Pidän niiden puolta, jotka eivät itse kykene. Motto: ” Sen pidän minkä sanon.”

Perussuomalaisena aion olla jatkossakin rohkea, suorasanainen, jämäkkä sekä varustettu leijonan sydämellä ja tahdolla kun tarve vaatii.

Olen työskennellyt nuoresta lähtien enkä pelkää kovaakaan työtä. Juristina olen hankkinut monipuolisen työkokemuksen niin tuomiostuimista kuin yksityiseltä puolelta sekä toiminut yksityisyrittäjänä omassa lakitoimistossa.

Uskallan ottaa esille yhteiskunnan epäkohtia ja seistä sanojeni takana.

Päätöksenteossa haluan ajaa kansallista etua ja kuulla ihmisiä. Koen, että tämä on monilla unohtunut.

Perussuomalaiset valitsin puolueekseni, sillä Perussuomalaiset on tuoneet suoraan puhumisen ja kansan kuulemisen aidosti suomalaiseen politiikkaan. Erilaiset mielipiteet täytyy sallia ja antaa ihmisille aito sananvapaus. Tunteita ja ajatuksia ei tule tukahduttaa ihmisiä syyllistämällä.

Lakimieskoulutukseni ja -kokemukseni vuoksi minulla on tietoa ja taitoa ottaa asioista selvää. Minua ei pysty hämmentämään sanomalla: ”Näin nämä asiat on täällä ollut tapana päättää”.

Suomi tarvitsee vahvoja ja osaavia päättäjiä, jotka ajavat suomalaisten etuja.

Sinä taas voit halutessasi vaikuttaa minun kauttani.

Perheeseeni kuuluvat aviomieheni lisäksi kaksi koiraa. Vapaa-aikana käyn suomenhevostallilla, missä olen saanut kokemusta sosiaalisesta hevosterapiasta, jossa hevoset toimivat ihmisten kuntoutuksen tukena.

Minusta voit lukea lisää www.leenameri.fi /kuka minä olen. Päivitän aktiivisesti Facebookissa.

Leena Meri kotisivut: lue lisää Leenasta

https://www.leenameri.fi

Blogit

Luo kuva

Jytkynaattori

Tunnusta kannatuksesi! Luo ehdokkaasta kannatuskuva ja valitse siihen haluamasi sisällöt. Kannatuskuva sopii sellaisenaan kansikuvaksi Facebookkiin.