Marko Nieminen

Perussuomalaiset, Nakkila

Marko Nieminen

Toiminnanjohtaja

Marko Nieminen
Suomi ja suomalaisuus ihminen ja inhimillisyys
Satakunnan vaalipiiri Nakkila

Olen 47-vuotias liikunnan, terveyden ja hyvinvoinnin ammattilainen. Olen 4 kauden valtuutettu Nakkilasta. Aikaisemmin olin (2 kautta) SDP:n valtuutettu. Minulla on vahva kokemus järjestötyöstä ja olen työskennellyt perustamassani yhdistyksessä (JELE Ry) vuodesta 1998 alkaen.

Olen perustanut JELE Ry:n 20-vuotta sitten. Olen toteuttanut lukuisia projekteja, jossa hyödynsaajina on ollut kaikkein heikompiosaisimmat. Toteutan yhdistyksen nimissä 5 eri paikkakunnalla ikääntyneiden hyvinvointiohjelmaa ja järjestän vammaisille ja sairaille terveyttä ja hyvinvointia edistävää toimintaa Satakunnassa 7 kunnan alueella. Järjestän työni puitteissa myös tanssiliikunnallista toimintaa sekä ns. teema-/hyvinvointipäiviä ikäihmisille. JELE Ry tuottaa terveyttä edistäviä palveluita vammaisille, sairaille ja ikäihmisille. Toimintaamme osallistuu kehitysvammaisia, liikuntavammaisia, sairaita, lapsia ja vanhuksia.

Olen harrastanut metsästystä 13-vuotiaasta asti ja kuulun Nakkilan metsästysseuraan sekä Merikarvian eteläiseen metsästysseuraan. Tanssiliikunta, liikunnan- ja erityisesti erityisryhmien ohjaus on erittäin merkittävä osa elämääni ja se on minulle erittäin antoisaa. Olen myös Nakkilan yrittäjien jäsen.

Olen toiminut erittäin vahvasti Keski-Satakunnan alueella ja viikoittain ohjaamaani toimintaan osallistuu n. 200 vammaista, sairasta sekä ikäihmistä. Olen kotoisin Ulvilasta ja olen aikonani harrastanut paljon nyrkkeilyä ja saavutin 4 Suomenmestaruutta ja oli ehdolla Barcelonan Olympialaisiin 1992. Edustin Suomea monissa arvokilpailuissa (EM, MM) ja voitin Pohjoismaiden mestaruuden, Baltian maiden mestaruuden sekä lukusia kansainvälisiä turnausvoittoja.

Blogit

Luo kuva

Jytkynaattori

Tunnusta kannatuksesi! Luo ehdokkaasta kannatuskuva ja valitse siihen haluamasi sisällöt. Kannatuskuva sopii sellaisenaan kansikuvaksi Facebookkiin.