Matti Lundenius

Perussuomalaiset, Savonlinna

Matti Lundenius

Yrittäjä, Kaupunginvaltuutettu/ Puoluevaltuutettu

Matti Lundenius
"Kunnia on arvo, jonka ihminen antaa itselleen"
52-vuotias Kaakkois-Suomen vaalipiiri Savonlinna
Yrittäjä

Olen Matti Lundenius, yrittäjä Savonlinnasta. Olen naimisissa ja meillä on kaksi yhteistä lasta. Pyöritämme vaimoni ja tyttäreni kanssa pientä perheyritystä. Asun omakotitalossa maaseudulla ja kesällä mökkeillään Kerimäellä Puruveden rannalla.

Olen Matti Lundenius 52-vuotias yrittäjä Savonlinnasta. Perheeseeni kuuluvat vaimoni Heli ja mellä on yhteistä taivalta takana jo 33 vuotta. Lapsia meille on syntynyt kolme; esikoinen Roope, joka menehtyi leukemiaan syksyllä 2001 ollessaan vain 9-vuotias, tytär Iida ja kuopus Eemil.

Perheeseemme kuuluu lisäksi kuusi koiraa, vaimoni Heli on labradorinnoutajakasvattaja.

Koulutus

Olen koulutukseltani teknikko, ammattiin valmistuin 1990 Kotkan teknillisestä oppilaitoksesta.

Työ

Työurani aloitin 16-vuotiaana varaosamyyjänä. Yrittäjänä olen työskennellyt jo vuodesta 1996 lähtien ja nykyisin pyöritämme pientä perheyritystä vaimoni ja tyttäreni kanssa. Työni on ollut aina sellaista, jossa työpäivän kuluessa on joutunut käsiä pesemään.

Työ politiikassa

Osallistuin Savonlinnassa kuntavaaliin 2012, jossa minut valittiin Savonlinnan kaupunginvaltuustoon 161 äänellä. Seuraavissa kuntavaaleissa 2017, minut valittiin kaupunginvaltuustoon 249 äänellä. Toisen kauden luottamustoimeni ovat:

- kaupunginvaltuutettu

- maakuntavaltuutettu

- kaupunginhallitus varajäsen

- tekninen lautakunta

- valtuustoryhmänjohtaja

Lisäksi olen osallistunut puolueessa, paikallisyhdistyksessä ja piiri-tasolla, aktiivisesti puolueen toimintaan. Olen puoluevaltuutettu, sekä Etelä-Savon perussuomalaisten piirihallituksessa ja Savonlinnan seudun Perussuomalaisten paikallisyhdistyksen hallituksessa.

Matti Lundeniuksen vaaliesite

Avaa vaaliesite tästä

Blogit

Luo kuva

Jytkynaattori

Tunnusta kannatuksesi! Luo ehdokkaasta kannatuskuva ja valitse siihen haluamasi sisällöt. Kannatuskuva sopii sellaisenaan kansikuvaksi Facebookkiin.