Riikka Juntunen

Perussuomalaiset, Utajärvi

Riikka Juntunen

Insinööri (AMK), projektikoordinaattori

Riikka Juntunen
-VALITSE HUOLELLA-OLEN SUOMEN PUOLELLA-
43-vuotias Oulun vaalipiiri Utajärvi
Yrittäjä

Olen AMK insinööri ja toimin työllistämishankkeen projektikoordinaattorina. Lisäksi toimin sivutoimisena yrittäjänä. Minulle tärkeää pitää koko Suomi asuttuna. Pienyrittäjyys ja maaseudun elinkeinot turvattava.

Olen kahden pojan äiti ja asumme perheeni kanssa synnyinpaikkakunnallani Utajärvellä. Olemme tosin asuneet 2000-luvulla myös 7-vuotta Kajaanissa ja 4-vuotta Haukiputaalla. Pohjakoulutukseltani olen AMK insinööri. Minulla on työhistoriani ansiosta monipuolinen kuva erilaisista toimialoista ja yrittäjyyskin on oman sivutoimisen yrityksen kautta tuttua. Tällä hetkellä toimin ESR-rahoitteisessa TyöTakomo-hankkeessa projektikoordinaattorina. Olen saanut hyvän käsityksen kuntien työllisyyden hoidosta ja palkkatuen käytöstä. Hankkeessa pyritään mm. madaltamaan yritysten kynnystä työllistää työtön työnhakija palkkatuella. Aiemmin olen työskennellyt myös 4H-yhdistyksen toiminnanjohtajana. Monipuolinen työ, jossa kohderyhmänä nuoret. Yrittäjyyskasvatus, työelämävalmiudet ja kerhotoiminta kasvattavat nuorista vastuuntuntoisia tulevia veronmaksajia. Olen toiminut myös teollisuusovia valmistavan tehtaan myyntipäällikkönä vastuualueena koko Suomi. Olen aktiivisesti täydentänyt omaa osaamistani, joista viimeisin maaseudun kehittämisen erikoisammattitutkinto. Harrastukseni liittyvät eläimiin. Päivätyöni ohella arkeeni kuuluu myös lammastilan pyörittäminen, joka on antanut minulle paljon uusia näkökulmia yrittäjyydestä, maataloudesta, kotimaisesta ruoantuotannosta, eläinten hyvinvoinnin merkityksestä, yrittämiseen ja erityisesti maatalouteen liittyvästä byrokratiasta. Olen luotettava yhteistyökumppani.

Blogit

Luo kuva

Jytkynaattori

Tunnusta kannatuksesi! Luo ehdokkaasta kannatuskuva ja valitse siihen haluamasi sisällöt. Kannatuskuva sopii sellaisenaan kansikuvaksi Facebookkiin.