Sami Savio

Perussuomalaiset, Ylöjärvi

Sami Savio

Kansanedustaja, diplomi-insinööri

Sami Savio
Tervettä järkeä päätöksentekoon!
Pirkanmaan vaalipiiri Ylöjärvi

Olen 43-vuotias kansanedustaja ja perheenisä Siivikkalasta. Koulutukseltani olen diplomi-insinööri ja ekonomi. Ennen kansanedustajan tehtävää olen työskennellyt mm. tutkijana ja projektipäällikkönä. Toimin lisäksi Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettuna kolmatta kautta.

Poliittinen päätöksenteko on (tai ainakin sen tulisi olla) pitkäjänteistä. Liityin Perussuomalaisiin vuonna 2006 havaittuani puolueen ajavan tavallisen ihmisen asiaa ja olen nyt neljättä kertaa ehdokkaana eduskuntavaaleissa.

Olen ainoa Pirkanmaalta valittu kansanedustaja, joka jäi Perussuomalaisiin kesän 2017 puoluekokouksen jälkimainingeissa. Eduskuntaryhmän hajoaminen oli alkujärkytyksestä huolimatta uuden ja paremman ajan alku. Nykyiseen eduskuntaryhmäämme kuuluvat kansanedustajat ovat aitoja perussuomalaisia, ja olen iloinen voidessani työskennellä heidän kanssaan maamme parhaaksi.

Suomalaiset perusarvot ovat puolustamisen arvoisia. Suomalaiset tunnetaan rehellisenä, ahkerana ja työteliäänä kansana, joka ei pidä suurta melua itsestään. Suomen kehitys arvostetuksi huipputeknologian maaksi ei ole sattumaa vaan kovan työn tulos. Voimme olla saavutuksestamme ylpeitä. Suomi menestyy jatkossakin vahvuuksiaan hyödyntämällä.

Vaaliteemoihini kuuluvat näissäkin vaaleissa Suomen kansallisen edun puolustaminen, tiukka maahanmuuttopolitiikka, järkevä taloudenpito sekä yrittäjyyden ja työnteon edellytysten parantaminen. Yhteiset verovarat on käytettävä omien kansalaistemme hyväksi. Myös tavallisen ihmisen arjen näkökulman tuominen päätöksenteon keskiöön on erittäin tärkeää. Tarvitaan mm. nopeasti kohonneiden asumisen ja liikkumisen kustannusten alentamista.

Onneksi Perussuomalaiset puolustavat jatkossakin tavallista suomalaista ihmistä. Siksi PS tarkoittaa Parasta Suomelle!

Ehdokas tavattavissa

23.2.2019 klo 11:00
Kangasalan S-market Puusepäntie 31

Vaalitapahtuma Kangasalla

23.2.2019 klo 14:00
Oriveden S-market Keskustie 36

Vaalitapahtuma Orivedellä

9.3.2019 klo 15:00
Virtain S-market Pääskyntie 13, 34800 Virrat

Vaalitapahtuma Virroilla

9.3.2019 klo 17:00
Ruoveden S-market Ruovedentie 38

Vaalitapahtuma Ruovedellä

Blogit

Luo kuva

Jytkynaattori

Tunnusta kannatuksesi! Luo ehdokkaasta kannatuskuva ja valitse siihen haluamasi sisällöt. Kannatuskuva sopii sellaisenaan kansikuvaksi Facebookkiin.