Tommi Leppänen

Perussuomalaiset, Kaarina

Tommi Leppänen

Yhteyspäällikkö, kaupunginvaltuutettu

Tommi Leppänen
Määränpäänä turvallinen ja hyvinvoiva Suomi!
44-vuotias Varsinais-Suomen vaalipiiri Kaarina

Hei, olen politiikassa vuodesta 2012 vaikuttanut kaupunginvaltuutettu. Runsas kuusi vuotta on kunnallispolitiikkaa takana ja sen myötä olen oppinut politiikan pääprinsiipit.

Perheeseeni kuuluu vaimoni lisäksi kaksi tytärtä, toinen on alakoulussa ja toinen päiväkodissa.

Harrastuksiini kuuluvat kuntoilu eri muodoissa, kalastus, sienestys, vanhan talon remontointi, pihahommat sekä lukeminen ja elokuvat.

Näen asian niin, että eduskuntavaaleissa haetaan Suomen kansalle oman näköisiä kansanedustajia ei poliitikkoja. Minulle politiikka on väline vaikuttaa ei itse tarkoitus.

Usein näemme vanhojen suurten puolueiden hautomoista tulleita poliittisia broilereita hakemassa eduskuntaan. Heillä ei ole useimmiten työhistoriaa tai muutenkaan kovin vahvaa kosketuspintaa tavallisen kansalaisen arkeen. Tämän vuoksi näen tärkeäksi, että kansanedustajiksi valitaan henkilöitä joilla on riittävää elämänkokemusta punnita asioita monelta eri kantilta. Ovatpa he sitten aikaisemmalta historialtaan duunareita, johtajia, hoitohenkilökuntaa, asiantuntijoita jne.

Blogit

Luo kuva

Jytkynaattori

Tunnusta kannatuksesi! Luo ehdokkaasta kannatuskuva ja valitse siihen haluamasi sisällöt. Kannatuskuva sopii sellaisenaan kansikuvaksi Facebookkiin.