Anja Ruotsalainen
Eläkeläinen
Kuntavaalit
“Osaamisen taituri”
Olen eläkkellä oleva perushoitaja joka tekee perhehoitajan työtä. Perhehoitajana olen omaishoitajantukena ja mahdollistamassa omaishoitajan vapaat sekä tukemassa heidän jaksamistaan. Asun maaseudulla.Minulla on kaksi aikuista lasta sekä viisi lastenlasta ja kolme lastenlastenlasta.
Teemat
Palvelujen säilyminen omassa kunnassa.Omaishoitajien tukeminen. Muuttotappioiden vähentäminen.
Palvelujen säilyminen omassa kunnassa tärkeä. Omaishoitajien tukeminen tärkeää, että jaksavat hoitaa omaisiaan sekä heille mahdollistaa kuntoutus joka on jaksamisen perusta. Lisää houkuttelevuutta lapsiperheille jotta kuntamme pysyy elinvoimaisena.
Olen Perussuomalaisten paikallisyhdistyksen jäsen sekä Kymen PerusNaisten jäsen Tarkastuslautakunnan varajäsen. EKJH:n hallituksen jäsen.
Aluevaalit
“Perusasiat kuntoon.”
Olen perushoitaja ja eläkkeellä. Teen perhehoitajan työtä pienen eläkkeen lisäksi. Minulla on kaksi aikuista lasta ja viisi lastenlasta sekä kolme lastenlastenlasta. Harrastan uimista ja raviurheilua.
Teemat
Hyvinvointialueen talous kuntoon.Oman kunnan palvelujen säilyminen.
Hyvinvointialueen talouden taspainottaminen karsimalla ylintä johtoa sekä päälekkäisiä palveluita. Omassa kunnassa taattava rittävät palvelut sekä tuki lapsiperheille ja yrittäjille.
Olen Perussuomalaisten paikallisyhdistyksen puheenjohtaja toista kautta. Tarkastuslautakunnan varajäsen sekä EKJH:n hallituksen jäsen.