Anneli Granström
Tietoliikenneteknikko
Kuntavaalit
“Lisää yrityksiä ja työpaikkoja Kirkkonummelle”
Teemat
Ei kunnallisveron nostoa
Eikä hivuteta kokonaisveroastetta ylös kiinteistöveron nostolla tai tuomalla kiinteistöille hulevesimaksua.
Ei tietulleille
Meillä on jo nyt pitkät ja kalliit työmatkat jos käytämme julkisia. Oman auton käyttö on välttämätön asumisen ja työn kannalta Kirkkonummella. Tietulleista tullaan äänestämään ensi valtuustokaudella.
Ei varikkoa Kirkkonummen alueelle
Tämäkin kysymys tullaan käsittelemään ensi valtuustokaudella.
Olen kirkkonummelainen vuodesta 2000. Työurani olen tehnyt IT alalla - aluksi Nokialla, valtaosan Ericssonilla, pääasiassa kansainvälisissä tehtävissä ympäri maailmaa. Aktivoiduin politiikassa v. 2015. Vuodesta 2017 olen ollut kunnanvaltuutettu, vuodesta 2021 kunnanhallituksen jäsen. Politiikan lisäksi olen aktiivinen paikallisyhdistyksissä, oman asuinalueeni ihmisten puolesta. Toimin yhdistyksissä, sihteerinä, kotisivun ylläpitäjänä ja jäsenrekisterinhoitajana. Vapaa-aikana harrastan kuntosalia, pyöräilyä ja valokuvausta. Mottoni liikunnassa on "mieluummin vanhin salilla, kuin nuorin hoivakodissa", eli pidän hyvin tärkeänä että ihmiset tekevät parhaansa oman hyvinvoinnin eteen, mahdollisuuksien mukaan tietysti.