-
“Turvallisuus on kaikkien asia”
Keskimittainen, keski-ikäinen perheenisä ja kokenut it-ammattilainen. Puolet 30-vuotisesta urastani tein IT:tä, puolet tietoturvaa ja toimin vapaa-ajalla politiikassa ihmisvelvollisuusaktivistina. Nyt olen sisäministerin valtiosihteeri. Aika näyttää mitä teen isona, mutta turvallisuuteen se liittyy.
Turvallisuus ei ole itsestäänselvyys, vaan se rakentuu arkisista teoista, yksilöiden vastuunkannosta ja yhteisön yhteistyöstä. Lähiturvallisuus tarkoittaa, että apu on lähellä, varautuminen on kunnossa ja ihmiset pitävät huolta toisistaan. Turvallisuus alkaa jokaisen omasta arjesta. Meillä kaikilla on vastuumme omista perheistä, omista lapsista, välillä lasten kavereista, naapureista ja joskus myös yllättäen eteen tulevista tilanteista. Kunnat ja paikallisyhteisöt rakentavat turvallisuutta samoin periaattein: ihmiset kantavat vastuuta omien mahdollisuuksiensa, jaksamisensa ja taitojensa mukaan. Kun yksilöt ja yhteisöt huolehtivat toisistaan, syntyy koko maan kattava turvaverkko. VPK:t, Reserviläiset, Vapepa ynnä muut ovat konkreettisia esimerkkejä arjen turvallisuuden ja varautumisen järjestäytyneestä toiminnasta. Seurakunnat, järjestöt ja kunta voivat tarjota tukea niin henkiseen kriisinkestävyyteen kuin käytännön apuunkin. Pienillä teoilla, vaikkapa defibrillaattorien saatavuuden parantamisella, voidaan pelastaa ihmishenkiä. Haluan varmistaa, että nämä paikalliset vapaaehtoiset toimijat ja -taistelijat saavat tarvitsemansa tuen. Turvallisuus on kaikkein tärkein viranomaistehtävä, mutta ei voi olla yksin valtion vastuulla. Kun ihmiset, järjestöt, kunnat ja hyvinvointialueet tekevät osansa, meillä on vahvempi, valmiimpi ja turvallisempi Suomi.
Meitä syyllistetään ilmastonmuutoksesta joka tuutista ja ahdistus leviää. Levittäjät elävät betoniviidakossa. Itsekin ahdistuisin, jos en pääsisi luonnon keskelle. Onneksi pääsen Helsingistä pois päivittäin. Lähiluonto on yksi parhaista lääkkeistä moneen vaivaan ja natinaan. Läheltä näkee myös paremmin kauas, todella kauas. Siinä asettuu arjen ongelmat oikeisiin mittasuhteisiin kun tarkastelee vaikka Andromedan galaksia ja ymmärtää katsovansa 2,5 miljoonaa vuotta menneisyyteen. Tuohon ajanjaksoon mahtuisi koko ihmiskunnan historia yli kymmenen kertaa. Tämän rinnalla vaikkapa jokin ulkomaan presidentin yksittäinen tölväisy asettuu omassa päässä kontekstiinsa, eikä aiheuta epävakautta. Kun sote vietiin kunnilta pois, jäljelle jäi vastuu hyvinvoinnista. Lähiluonto on hyvinvointialan kriittinen resurssi. Hyvinvointimme tarvitsee luontoa ja lähiluonto tarvitsee meitä, paikallisia päättäjiä. Lopen ulkoilureitit, ladut, taukopaikat, laavut ja pysäköintipaikat eivät synny itsestään, eikä niiden ylläpito tapahdu ilman yhteistyötä. Saumaton vuoropuhelu maanomistajien kanssa on välttämätöntä. Rehti korvaus reittien kulumisesta on sijoitus omaan hyvinvointiimme. Lähiluonto on myös osa kasvatusta. Varhaiskasvatus ja koulut voivat hyödyntää lähiluontoa oppimisympäristönä, jossa lapset ja nuoret pääsevät kokemaan luonnon merkityksen konkreettisesti. Luonnossa oppii kädentaitoja, selviytymistaitoja, kunnioitusta luontoa kohtaan ja mikä ehkä kaikkein tärkeintä: ***rauhoittumisen taitoa***.
Tätä tekstiä miettiessäni ymmärsin, että voi jessus, taidan olla jo pitkän linjan ihmisvelvollisuusaktivisti. Lähdin mukaan vuonna 2012, kun perussuomalaisten kohtelu mediassa herätti minussa empatiat ja päätin asettua ehdolle kuntavaaleissa, ajatuksena kerätä muutama ääni. Sillä tiellä olen edelleen. Nyt olen kolmatta kautta kunnanvaltuutettu, kunnanhallituksen jäsen ja Oma Hämeen varavaltuutettu. Lisäksi olen puoluevaltuuston jäsen ja olen aiemmin johtanut pitkään sekä Lopen että Hämeen perussuomalaisia. Olen toiminut IT-alalla 30 vuotta, joista viimeiset 15 tietoturvatehtävissä vakuutusyhtiössä, pankeissa ja kansainvälisessä pörssiyhtiössä. Tietoturva ja turvallisuus eivät ole vain työasioita, vaan ne kietoutuvat kaikkeen. Alkuvuodesta 2024 sain kutsun sisäministerin valtiosihteeriksi. Ensireaktioni oli: "Ette voi olla tosissanne." Tehtävän vastaanottaminen vaati sulattelua ja sovittavaa myös kotona. Pesti on ollut kovan luokan turvallisuuskoulu. Työ on avannut silmät viranomaisten kovalle ammattitaidolle, mutta myös heidän rajallisille resursseilleen. Turvallisuuteen panostaminen on panostamista myös talouteen. Liukueste kengänpohjassa tulee edullisemmaksi kuin lonkkaleikkaus ja sama logiikka koskee polkupyöräkypäriä, teiden talvikunnossapitoa ja reserviläisten toimintaedellytyksiä. Turvallisuus ei synny yksin poliittisista päätöksistä, vaan jokaisella on oma roolinsa ja vastuunsa, joka on tiedostettava ja kannettava itse.
“Turvallisuus ensin, hallintohumpasta leikattava”
Sote-uudistus iski Kanta-Hämeeseen rajusti. Sopeutuksia on tehty, mutta tehostamista on jatkettava. Noin kolmannes Suomen työväestöstä on julkishallinnon palveluksessa, ja liian moni hallinnollisissa tehtävissä. Oma Hämeen hallinnosta löytyy varmasti tehtäviä, joita voi tehostaa, yhdistää tai jopa lopettaa. Tämä ei ole valinta, vaan pakko. Yksityinen sektori ei kestä mallia, jossa kolmen työntekijän verot menevät yhden julkisen sektorin palkkaan. Tekevistä käsistä ei voi enää leikata, joten hallintoa on madallettava ja kavennettava. Myös ns. demokratiaraha on tarkasteltava uudelleen. Ei voi olla niin, että aluevaltuustoryhmät saavat rahaa ilman ehdottoman selkeää rajausta sen käytöstä. Niin kauan kuin voin juoda kahvia demokratiarahalla, ei rajaus ole riittävän selkeä. Vaikka kokonaissumma ei ole valtava, se on silti rahanhukkaa. Ratkaisuna ehdotan, että nykyisen demokratiarahan sijaan perustetaan virkapuolelle yhteinen resurssi, joka huolehtii aluevaltuustoryhmien kokousten valmistelusta, asiakirjoista ja tietotarpeista. Tähän voidaan osoittaa vaikka 100 000 euroa nykyisestä demokratiarahasta —> suoraa säästöä 200 000 euroa.
Hyvinvointialueiden palveluista palokunta ja ensihoito ovat yksilölle tärkeimmät. Tätä voi yrittää kiistää, kunnes joutuu itse soittamaan hätänumeroon. Valitettavasti pelastustoimi on jäänyt hyvinvointialueilla, myös Kanta-Hämeessä, paitsioon. Pelastustoimen osuus hyvinvointialueiden rahoituksesta on vain pari prosenttia. Oma Häme on jo saanut aluehallintovirastolta korjausmääräyksen tilanteen parantamiseksi vuoteen 2026 mennessä. Tätä emme voi muuksi selittää, vaan tilanne on korjattava. Jokainen viivästynyt yksikkö, vajaamiehitetty paloauto tai liian pitkälle venytetty ensihoitoresurssi voi maksaa ihmishenkiä. Pelastuslaitokset ja VPK:t kamppailevat jo nyt resurssipulassa. Kalusto vanhenee, henkilöstöä on liian vähän ja vapaaehtoisten määrä laskee. Pelastustoimen tarpeita on nostettava päätöksenteossa esiin, ja sille on annettava sen edellyttämä painoarvo rahoituksessa. Tämä on asia, jonka tulisin itse huomioimaan tarkasti. Priorisoinnin on perustuttava siihen, mikä todella pelastaa ihmishenkiä.
