Perussuomalaiset logo
Ehdokaskuva
Kuntavaalit227
Aluevaalit2577

Ari Stenberg

metsuri


Kuntavaalit

Ei heikennetä

Sanon asioita suoraan kaunistelematta no ehkä sanomisessa hieman, periaatteita ja arvoja ylläpitäen, kunnioitusta vanhempia ihmisiä kohtaan joihin pitää myös panostaa hehän ovat suomalaissuuden pitäneet ja hyvät arvot luoneet tarkoituksena parantaa ikäihmisten palveluja ja muitakin

Kunnoitus itseäni vanhempiin ja tavoitteena parantaa terveys ja muitakin palveluja kuten vanhusten hyvin vointiin ja ei pidä unohtaa nuorisoa vaikka suurin osa kasvatuksesta on kotioloista lähtevää mutta sivistys ja oppiminen koulusta. Opiskelijoiden tukea täytyy parantaa esimerkiksi opintotukea yli 300€ kk tällä mahdollistetaan opintojen jatkuvuus. Nuorisolle pitää avata enemmän harraste mahdollisuuksia ja kerho toimintaa esimerkiksi yhdistysten kautta ellei kaupunkien ja kuntien resurssit riitä. Vanhusten ja muidenkin hyvinvointia täytyy voida parantaa monellakin tavalla mutta ensin perustarpeet ja hyvinvointia jokaiselle ikäryhmälle. Mitä enemmän veroa kiristetään samasa suhteessa palvelut ja muu heikkenevät onko kaikki oy toimintaa vai mistä johtuu liiallinen voiton tavoittelu, kaikkia pitää voida auttaa työttömiä, lapsiperheitä, nuorisoa, eläkeläisiä jotenkin täytyy turvata heikompi osaisten palveluasuminen ja terveyspalvelut lähellä pidettävä. Byrokratiaa pitää keventää tai jopa poistaa.politiikkaa olen seurannut noin 35 vuotta ja olen saanut hyvän käsityksen mitä täytyy parantaa, byrokratia on vahvistunut 20 vuoden aikana niin paljon että ikäihmistenkään on vaikea saada tarvitsemaansa apua jotka sitten kyllästyvät jatkuvaan odotteluun ja eikä välttämättä enää hae mitään tukea sanomalla ettei sieltä mitään saa tai että se on niin vaikeaa, paljon korjattavaa yksin ei voi vaikuttaa siihen tarvitaan meitä kaikkia. Yritysvero alemmas ja kotitalous vähennys korottaa


Aluevaalit

Ei heikennetä

Sanon asioita ehkä liiankin suoraan ja kritiikki on sen mukaista, välillä voin antaa hyvinkin kärkevän mielipiteen asioista, hyvän kasvatuksen saaneena itseään vanhempia pitää kunnioitaa siksikin lähdin mukaan byrokratiaa karsimaan

Teemat

Ei heikennyksiä

Kotitalousvähennykset 60 prosenttiin niin ostovoimaakin löytyy muuallakin kuin rakennusalalla ja helpottaahan se palveluasumisessa oleviakin. Ei sitä ostovoimaa näin saa mitä on tämän hetkinen tilanne, kyllähän isojakin yrityksiä joutuu lopettamaan ostovoima on loppunut lähes kokonaan siksi tarvetta 60 prosentin kotitalousvähennyksen..terveyskeskukset ja sairaalat pidettävä niillä paikoilla missä ovat. Kyläkoulutkin kannattaa säästää ja pitääkin. Maataloutta pitää parantaa ja lisätä

Vanhustenpalveluasuminen pitää parantaa ja terveyspalvelujen saanti pysyä lähellä. Lapsiperheitä ja nuoria myös täytyy tukea paremmin. Opintotukia korottaa reilusti, vero ei pidä korottaa, yrityksiin kohdistuvia maksuja supistettava kehitysten ja palkkausten turvaamiseksi. Tämän hetkisiä heikennyksiä mitä nyt on täytyy jarruttaa ja palauttaa vanhuspalvelut pikaisesti kuntoon ja muut palvelut mitkä terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät lyhyt näköisiä vaikutuksia, politiikkaa olen seurannut 35vuotta ja olen saanut hyvän käsityksen mistä aloittaa yksin en voi päättää tai asioita muuttaa siihen tarvitaan myös äänestäjää, itseään vanhempia pitää kunnioittaa niinkuin on opetettu. Liiallisen byrokratian poistamisella asioiden hoito nopeutuu ja helpottuu sen jälkeen lakipykäliin mitkä hidastaa hyvinvointia tai muulaista kehitystä. Byrokratiaa pitää höllentää ja lakia muuttaa tai ehkäpä poistaa jarruttamasta kehitystä.terveyskeskukset tai sairaalat säilytettävä sellaisissa paikoissa kun nyt ovat välttämällä kaikelaista heikennystä ja turhia etäisyyksiä terveyden hoitoon.paljon asioita mihin äänestäjäkin voi oman näkemyksen kertoa minulle ja sitä kautta yritetään vaikuttaa.terveyskeskuksia eikä sairaaloita pidä lakkauttaa eikä kyläkouluja missään tapauksessa etäisyydet kasvaa ja mielestäni tämän tyyppiset säästötoimet ovat hyvin lyhytkantoista ja luullakseni riskialtistakin. Tämä on vaikeampaa kuin että opettelee kävelemään(politiikka) istahdetaan ja juodaan kaffet miettimällä näitä