Perussuomalaiset logo
Ehdokaskuva
Kuntavaalit350
Aluevaalit2133

Hanna Kemppainen

Yo-merkonomi


Kuntavaalit

Turvallinen Oulu kaikille

Kahden pojan äiti ja melko tuore Oululainen nainen.

Olen huolissani Oulun yleisestä turvallisuudesta sekä oppimisympäristöistä. Haluan olla mukana mahdollistamassa lapsille turvallisen kouluympäristön missä ei tarvitse pelätä väkivaltaa eikä kiusaamista ja koulut missä on riittävän pienet ryhmäkoot jotta oppiminen ylipäätään on mahdollista. Kaikki turha höpötys pois kouluista ja fokus tärkeimpään eli lastemme oppimiseen.


Aluevaalit

Turvallinen Oulu kaikille

Olen kahden pojan äiti ja suhteellisen tuore Oululainen nainen.

Haluan olla vaikuttamassa omaishoitajien asemaan Oulussa. Tulemme tarvitsemaan omaishoitajia entistä enemmän tulevaisuudessa ja heillä pitäisi olla parempi taloudellinen tuki tekemästään työstä. Toinen mihin haluan päästä vaikuttamaan on hoitotakuu ja sen toteutuminen,meillä täytyy olla mahdollisuus päästä lääkäriin kohtuullisessa ajassa ihan jokaisella.