Ilpo Oksanen
Yrittäjä, Eläkeläinen
Ikä: 75Kuntavaalit
“Kokemusta - ammattitaitoa ja rohkeutta asioiden hoitoon yli puoluerajojen kaikista huolehtien.”
Synnyin yrittäjä-perheeseen; isäni Martti ja August-pappa, syntyperäiset laukaalaiset, olivat juuriaan myöten yrittäjiä ja edelläkävijöitä monessa. Tieni vei metsäkoulun, maatalouskoulun ja Ahlmanin opiston kautta työelämään ja yrittäjäpolulle. Olen varavaltuutettu ja teknisen lautakunnan varajäsen.
Teemat
Kuntalaisten hyvinvointi on etusijalla
Päätöksenteossa ei tingitä esimerkiksi ruoasta tai sen laadusta. Ihmisiä ei riepotella pitkin maakuntaa heidän sairastuessaan. Jokaisella on oikeus ihmisarvoiseen elämään - myös vanhuksilla.
Tasapuolinen ja yhdenvertainen kohtelu kaikille.
Vauvasta vaariin jokaisen pitää saada osakseen tasapuolinen ja yhdenvertainen kohtelu kunnassamme. Sama tasapuolisuuden vaade koskee myös kyliä ja taajamia. Eli tehdään päätöksiä, jotka ovat tasapuolisia myös niille, jotka ovat taajaman ulkopuolella. Kolmantena näkökohtana yritykset. Niitäkin tulee kohdella tasapuolisesti heti alusta alkaen. Jos joku yritys on tulossa Laukaaseen, siihen tartutaan heti. Madalletaan byrokratiaa ja luodaan yhden luukun kautta saatavia palveluita.
Kunnan talouden hoitoon järkeä ja jämäkkyyttä.
Kunnan talouden hoito vaatii järkeä ja pitkän tähtäimen näkemystä. Tulen tekemään yhteistyötä yli puoluerajojen, jotta kuntalaisten kannalta hyviä päätöksiä saadaan läpi. Tärkeintä ei ole se, mitä puoluetta minä edustan, vaan käsiteltävä asia ja sen sisältö. Pitää pystyä tekemään kompromisseja. Pitkän yrittäjätaipaleeni myötä tuon kokemusta, näkemystä ja tietotaitoa päätöksentekoon.
YHTEISTYÖLLÄ YLI PUOLUERAJOJEN PAREMPI HUOMINEN - Kipinä politiikkaan ja vaikuttamiseen tuli jo kotoa; oivallus siitä, että itse voi vaikuttaa asioihin niihin osallistumalla - Suomi on kristillinen maa, jossa koti, uskonto ja isänmaa saa näkyä ja kuulua. Lauletaan edelleen Suvivirsi kevätjuhlassa jne. Emme voi luopua perinteistämme vain siksi, että jotkut eivät kunnioita arvojamme. Ollaan ylpeitä perinteistämme vaalien niitä. - Kuntamme on monien haasteiden ja vaikeiden päätösten edessä. Käytettävissä olevat rahavarat ovat rajalliset ja ne pitää saada palvelemaan kuntalaisia tasapuolisesti ja järkevästi. Emme voi aina tehdä niin kuin on ennen tehty. Nyt vaaditaan tiukka talouskuri ja innovatiivista / rohkeaa ajattelua. - Kuntatalouden hoito on kuin istuisi ajamassa autoa; tuulilasi on iso ja siitä näkee eteenpäin. Taustapeiliin voi vain vilkaista ja siellä on menneisyys. - Ei enää korulauseita eikä politiikkapuheita, vaan käytännön toimia. Esim. Lievestuoreella tulee säilyttää ja mieluummin lisätä palveluita asukkaille ja näin vastinetta heidän maksamilleen kiinteistöveroille - Tavoitteeni on yrittäjäystävällinen, elinvoimainen ja asukkailleen hyviä palveluita tarjoava Laukaa, joka pitää huolen vauvasta vaariin niin tässä ja nyt, kuin pitkällä tähtäimelläkin. Rakennetaan yhteistyötä ja -eloa; ei päästetä ketään putoamaan ulkopuolelle. Kauniita, isoja asioita, joita olen valmis täydestä sydämestäni, itseni likoonlaittaen, hoitamaan ja edesauttamaan.