Ismo Nygren
Projektipäällikkö
Ikä: 59Kuntavaalit
“Veronmaksajaa on suojeltava!”
Olen kohta 60-vuotta täyttävä insinööri. Avioliitossa, kolme aikuista lasta, kaksi koiraa ja kaksi kissaa. Olen kristitty konservatiivi.
Teemat
Ei veronkorotuksille
Verotus on Suomessa hirvittävän suuri ja sitä ei voida enää nostaa. On priorisoitava, järkiperäistettävä ja karsittava toimintoja ja kuluja.
Priorisointi
Sairaanhoito, koulutus ja turvallisuus ovat primääritarpeita ja siksi ykkösprioriteettejä. Tiukassa taloustilanteessa niihin on keskityttävä ja karsittava kuluja muualta.
Lahti-Energia ja Lahti Aqua
Ei ole kaupunkilaisten etu myydä Lahti-Energiaa tai Lahti Aquaa. Ei niille voi tulla tänne kilpailijaa ja rakentaa kaukolämpö- ja vesiputket sun muu infra nykyisten rinnalle. Ne ovat kaupunkilaisten perustarpeita tuottavia yrityksiä ja niiden tulee palvella kaupunkilaisia kohtuullisin kustannuksin.
Tähtään lähinnä konserniyhtiöiden hallitustyöhön sillä siellä minulla on annettavaa. Nykyisellä kaudella olen toiminut hallitustehtävissä ja hallituksen varapuheenjohtajana Provincia Oy:ssä. Minulla on HHJ- ja HHJ-PJ - tutkinnot ja tämä luottamustehtävä on mennyt erinomaisesti myös muiden kuin omasta mielestä. Kannatan tiukkaa talouskuria ja asioiden tarkkaa priorisointia. Nykyisessä tiukassa taloustilanteessa on keskityttävä primääriasioihin kuten terveydenhoito, koulutus ja turvallisuus. Veronkorotuksille ei ole tilaa eikä vippaskonsteja kuten Lahti-Energian myyntiä pidä tehdä. Luottamustoimet: - Provincia Oy, hallituksen varapuheenjohtaja - Koulutuskonserni Salpaus, hallituksen varajäsen - Lahden kaupunki, nimistötoimikunnan jäsen - PHHyky tarkastuslautakunta, varajäsen
Aluevaalit
“Veronmaksajaa on suojeltava!”
Olen kohta 60-vuotta täyttävä insinööri. Avioliitossa, kolme aikuista lasta, kaksi koiraa ja kaksi kissaa. Olen kristitty konservatiivi.
Teemat
Keskitytään hoitotehtäviin
Hoitohenkilökuntaan panostettava, hallintoa kevennettävä.
Tekoäly ja digitalisaatio
Uusi tekniikka on otettava käyttöön parantamaan palvelua ja vähentämään kustannuksia.
Hyvinvointialueita yhdistettävä
Jos halutaan hallinnosta säästöjä niin hyvinvointialueiden määrää on karsittava.
Tähtään lähinnä konserniyhtiöiden hallitustyöhön sillä siellä minulla on annettavaa. Nykyisellä kaudella olen toiminut hallitustehtävissä ja hallituksen varapuheenjohtajana Provincia Oy:ssä. Minulla on HHJ- ja HHJ-PJ - tutkinnot ja tämä luottamustehtävä on mennyt erinomaisesti myös muiden kuin omasta mielestä. Luottamustoimet: - Provincia Oy, hallituksen varapuheenjohtaja - Koulutuskonserni Salpaus, hallituksen varajäsen - Lahden kaupunki, nimistötoimikunnan jäsen - PHHyky tarkastuslautakunta, varajäsen