Perussuomalaiset logo
Ehdokaskuva
Kuntavaalit213
Aluevaalit2561

Joni Parkkonen

FM, fyysikko

Ikä: 46

Kuntavaalit

Kansallismielinen ajattelu on kuntapolitiikan vahva perusta

Politiikkani ydin on puolustaa kansallista etua sekä kulttuurista ja etnistä identiteettiä. Kaiken päätöksenteon lähtökohtana myös kuntapolitiikassa tulee olla kansallinen etu, koska se luo ainoan vahvan perustan yhteiskunnan jatkuvuudelle, turvallisuudelle ja taloudelliselle hyvinvoinnille.

Teemat

Jyväskylän monikulttuurisuuskehitys on pysäytettävä

Vieraskielisten osuus Jyväskylän asukkaista on koko ajan kasvussa. Tällä on negatiivinen vaikutus sosiaaliseen koheesioon, talouteen ja turvallisuuteen. Jyväskylän ei tule enää myöntää kuntapaikkoja kiintiöpakolaisille tai turvapaikanhakijoille, jotka saapuvat Afrikasta, Lähi-idästä tai Keski-Aasiasta. Jyväskylässä jo asuville on lisättävä vaatimuksia suomen kielen oppimiseen. Maahanmuuttajille suunnatut erityispalvelut on lopetettava. Suomalaisesta kulttuurista ja perinteisistä arvoista on pidettävä kiinni.

Verorahat kuntalaisten palveluihin, ei kasvun tavoitteluun

Kaupungin tärkein tehtävä on huolehtia nykyisistä asukkaistaan, ei tavoitella kiilusilmäisesti uusia asukkaita. Jyväskylän kasvu on jo pitkään ollut laadultaan sellaista, että se lisää enemmän menoja kuin tuo tuloja. Tämä on johtanut krooniseen alijäämään, jota nyt paikataan veronkorotuksilla, velanotolla ja leikkaamalla kuntalaisten palveluista. Maahanmuuttoon perustuva kasvu ei tuo Jyväskylälle hyvinvointia. Panostamalla suomalaisten lapsiperheiden hyvinvointiin ja säilyttämällä lähipalvelut myös kaupungin reuna-alueilla luodaan Jyväskylän taloudelle ja tulevaisuudelle vahva ja kestävä pohja.

Talous tasapainoon kestävästi ja oikeudenmukaisesti

Jyväskylän tulee keskittyä peruspalveluihin kuten kouluihin, päiväkoteihin, kaupunki-infran ylläpitämiseen sekä työllisyyspalveluihin. Kaupungin tulee luopua yltiöpäisistä ja ylikalliista liikunta- ja kulttuuri-investoinneista ja noudatettava näissä maltillisuutta. Esimerkiksi Hippos-hankkeen liikuntatavoitteet oltaisiin saavutettu 100 miljoonaa euroa edullisemmin kuin valtuuston hyväksymässä Hippos-leasing-hankkeessa. Verorahojen kippaaminen toissijaisiin palveluihin kuten teatteriin, sinfoniaan, museoihin ja erilaisiin kumppanuussopimuksiin on lopetettava. Turhista kadunkavennuksista ja muista ei-välttämättömistä kaupunkisuunnittelun hankkeista on luovuttava. Tällä tavalla nykyinen yli 20 miljoonan euron alijäämä saadaan helposti katettua ilman veronkorotuksia ja lakisääteisten palveluiden laatua voidaan parantaa.

Nykyiset luottamustehtävät: Kaupunginvaltuutettu Kaupunginhallituksen jäsen Perussuomalaisten Jyväskylän valtuustoryhmän puheenjohtaja Jyväskylän Tilapalvelun johtokunnan varapuheenjohtaja Keski-Suomen liiton maakuntavaltuutettu Perussuomalaisten Keski-Suomen maakuntavaltuustoryhmän puheenjohtaja Keski-Suomen liiton tarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja Keski-Suomen aluevaltuuston varavaltuutettu


Aluevaalit

Lähellä olevat peruspalvelut ovat jokaisen suomalaisen oikeus

Edustan kansallismielistä ajattelua, jossa palvelut priorisoidaan suomalaisille ja hankinnat tehdään kotimaisilta yrityksiltä. Hyvinvointialueen tehtävänä on säilyttää palvelut lähellä ja pitää palveluun pääsy helppona. Säästöt saadaan toimintatapoja kehittämällä, ei palveluista leikkaamalla.

Teemat

Sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuus

Ihmisten pitää päästä hoitoon nopeasti ja sujuvasti, asuivatpa he kaupungissa tai maaseudulla. Tällä hetkellä jonot ovat liian pitkiä, ja monessa kunnassa alkaa olla vaikeuksia saada palveluita läheltä. Hoidon viivästyminen voi pahentaa sairauksia ja lisätä kustannuksia pitkällä aikavälillä. Palveluita ei pidä keskittää suuriin yksiköihin, vaan pienemmät yksiköt on säilytettävä lähellä palveuiden tarvitsijoita. Digitaaliset palvelut, kuten etävastaanotot, voivat helpottaa tilannetta, mutta ne eivät sovi kaikille. Monille ikäihmisille tai vaikeissa elämäntilanteissa oleville ihmisille on tärkeää päästä kasvokkain lääkärin tai sosiaalityöntekijän luo. Perusterveydenhuoltoa on vahvistettava niin, että ihmiset pääsevät nopeammin lääkärille ilman, että ongelmat ehtivät muuttua vakavammiksi. Myös liikkuvat palvelut, kuten terveysautot tai kotikäynnit, voivat parantaa tilannetta erityisesti alueilla, joissa välimatkat ovat pitkiä. Päämääränä on oltava se, että hoitoon pääsee ajoissa ja helposti, ilman turhaa byrokratiaa tai pitkiä odotusaikoja.

Pelastustoimen resurssit ja turvallisuus

Jokaisella pitää olla oikeus saada apua nopeasti hätätilanteessa, mutta tällä hetkellä tilanne vaihtelee paljon eri alueilla. Kaupungeissa pelastuslaitokset ja ensihoito pystyvät yleensä toimimaan tehokkaasti, mutta harvaan asutuilla alueilla avun saaminen voi kestää liian kauan. Tämä voi olla kohtalokasta esimerkiksi sydänkohtauksen, tulipalon tai vakavan onnettomuuden sattuessa. Pelastustoimen haasteena on resurssien riittävyys. Henkilöstöpula vaivaa monilla alueilla, ja samalla kustannukset ovat nousseet. Vapaaehtoisten palokuntien rooli on tärkeä etenkin pienemmillä paikkakunnilla, mutta niiden toiminta on monin paikoin vaikeutunut. Jos vapaaehtoisia ei ole tarpeeksi, ja viralliset pelastusyksiköt ovat kaukana, avun saaminen voi viivästyä merkittävästi. Yhteistyötä ja resurssien jakoa eri alueiden välillä on parannettava. Pelastuslaitosten ja vapaapalokuntien koordinoitu yhteistyö varmistaa sen, että apu saadaan paikalle riittävän nopeasti. Koko alueen pelastustoimen toimintaa on kehitettävä niin, että ei jää alueita, joissa turvallisuus ei ole taattu. On panostettava sekä henkilöstöön että teknisiin välineisiin, jotta pelastustoimi pystyy toimimaan optimaalisesti kaikissa tilanteissa ja huolehtimaan koko hyvinvointialueen turvallisuudesta.

Talous tasapainoon

Hyvinvointialueen talouden säästöt saadaan aikaan hallintoa keventämällä sekä hankinta- ja palveluprosesseja kehittämällä. Säästöjä ei pidä hakea palveluista leikkaamalla eikä myöskään henkilöstön selkänahasta. Johtajilta on vaadittava enemmän, jotta toiminnan taso olisi vähintäänkin yhtä laadukasta ja kustannustehokasta kuin yksityisellä sektorilla.


Videot


Ehdokkaasta lisää