Perussuomalaiset logo
Ehdokaskuva
Kuntavaalit26
Aluevaalit2268

Jukka Pietiläinen

Insinööri


Kuntavaalit

Maalaisjärkeä päätöksentekoon

Olen koulutukseltani sähkövoimatekniikan insinööri ja teen suunnitteluinsinöörin töitä sähköverkkojen parissa. Toimin Lahden kaupunginvaltuustossa varavaltuutettuna, joukkoliikennelautakunnan jäsenenä ja koulutuskeskus Salpauksen hallituksen jäsenenä sekä tarkastuslautakunnan varajäsenenä.

Teemat

Elämää on keskustan ulkopuolellakin

Lahti unohtaa jatkuvasti, että keskustan ulkopuolellakin on elämää ja asukkaita. Kauempana keskustasta sijaitsevien kaupunginosien elinvoimasta ja houkuttelevuudesta pitää huolehtia jatkossa paremmin.

Nuorille lisää tiloja

Nuorille tarvitaan lisää toimivia tiloja niin ajanviettoon kuin harrastuksiinkin. Kaupungin on panostettava esimerkiksi bändikämppien saatavuuteen nuorille.

Lahden talous ei kestä kumisia strutseja

Lahdessa tuhlaillaan rahaa jatkuvasti älyttömyyksiin, kuten kumisiin strutseihin ja jään sulamisen ihasteluun. Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä kestämättömästä talouden hoidosta ja sen aika on nyt ohi. Lahti-Energian ja muun kriittisen omaisuuden myynti ei saa olla keino talouden hetkelliseen korjaukseen.

Olen nyt toista kertaa vaaleissa ehdolla ja nykyisissä luottamustehtävissä toimiminen on antanut loistavat opit valtuutetun tehtävissä toimimiseen. Päätöksen tekoon tarvitaan tervettä maalaisjärkeä ja nykyisiin hallintohimmeleihin sekä muihin rahareikiin on aika puuttua kovalla kädellä, että Lahden talous saadaan tasapainoon. Lahti-Energian ja muun kriittisen omaisuuden myynti ei saa olla keino talouden hetkelliseen korjaukseen.


Aluevaalit

Maalaisjärkeä päätöksentekoon

Olen koulutukseltani sähkövoimatekniikan insinööri ja teen suunnitteluinsinöörin töitä sähköverkkojen parissa. Toimin Lahden kaupunginvaltuustossa varavaltuutettuna, joukkoliikennelautakunnan jäsenenä ja koulutuskeskus Salpauksen hallituksen jäsenenä.

Teemat

Päihde- ja mielenterveyspalvelut helposti saavutettaviksi

Nykyään ihmiset kärsivät koko ajan enemmän päihde- ja mielenterveys ongelmista. Niistä kärsiville on oltava nopeat reitit avun saamiseksi ennen kuin on liian myöhäistä.

Turhia kuluja karsittava kovalla kädellä

Hyvinvointialueilla pelkästään erilaisten johtajien palkkioihin uppoaa tolkuton määrä rahaa, jonka voisi käyttää kansalaisten hyvinvointiin. Näitä erilaisia turhia kuluja sietää ruveta perkaamaan kovalla kädellä.

Olen nyt toista kertaa vaaleissa ehdolla ja nykyisissä luottamustehtävissä toimiminen on antanut loistavat opit myös aluevaltuutetun tehtävissä toimimiseen. Päätöksen tekoon tarvitaan tervettä maalaisjärkeä ja nykyisiin hallintohimmeleihin sekä muihin rahareikiin on aika puuttua kovalla kädellä, että Päijät-Hämeen hyvinvointialueen talous saadaan tasapainoon.


Ehdokkaasta lisää