Perussuomalaiset logo
Ehdokaskuva
Kuntavaalit171

Katja Poikajärvi

Eläkeläinen

Ikä: 41

Kuntavaalit

Erilainen vaihtoehto

Ehdolla erityisten ja erilaisten äänenä. Olen jo 19 vuotta Kangasalla asunut viiden erityislapsen erityinen äiti itsekin. Olen rehellinen ja suorapuheinen vaihtoehto vahvalla nepsytietämyksellä. Idearikas realisti, jolla vahva oikeudenmukaisuus ja suuri sydän ja tahtotila toimia oikein!

Niin sitä taas ollaan kuntavaaliehdokkaana vaikka ei alunperin ollut tarkoitus ja tälläkin kertaa erityisten ja erilaisten äänenä. Nyt näissä vaaleissa korostuu tietämykseni koulumaailmasta; sen hyvistä puolista että raadollisuudesta. Tätä kuntavaalikautta ravistelee myös tuore perusopetuslain muutos, josta voi seurata sekä hyvää että jotain huonoa. Erityislasten äitinä olen erityisesti huolissani siitä miten perusopetuslain muutos konkreettisesti vaikuttaa tällä hetkellä tehostettua ja erityistä tukea saaviin oppilaisiin. Entä miten käy niille oppilaille joilla olisi tuen tarvetta, mutta eivät sitä ole vielä tähän mennessä saaneet? Kannan huolta myös lasten ja nuorten kasvaneesta itsemääräämisoikeudesta, kun heidän sanansa ohittavat jo huoltajien mielipiteet. Myös koulumaailmassa opettajien terve auktoriteetti on kaventunut jo siinä määrin ettei voida enää puhua koulun ja kodin välisestä kasvatuskumppanuudesta. Vanhempien ihmisten kunnioituskin tuntuu olevan hukassa nuoremmalta sukupolvelta. Lapset ja nuoret ovat oppineet viime vuosina tuntemaan omat oikeutensa, mutta välttyneet velvollisuuksilta ja vastuulta. Yhä nuorempien lasten keskuudessa esiintyy päihteitä, ilkivaltaa ja väkivaltaa. Kiusaaminenkin on löytänyt uudet ulottuvuudet somesta. Lapsille ja nuorille rajat on rakkautta. Ilman rajoja tulee turvattomuutta, mikä lisää levottomuutta. Tahtotilani on että löytäisimme keinoja miten "koko kylä kasvattaa" tulevaa sukupolvea oikeaan suuntaan. Satsataan lapsiin ja nuoriin.


Ehdokkaasta lisää