Perussuomalaiset logo
Ehdokaskuva
Kuntavaalit43
Aluevaalit2230

Mika Purmonen

Piirin puheenjohtaja, Pääluottamusmies


Kuntavaalit

Itsenäisyyttä, Elinvoimaa ja Turvallisuutta

Ilomantsi, ihmisen parasta aikaa! Hyvinvointia ja toimeentuloa elinvoimaisuudesta ja kokonaisturvallisuudesta huolehtimalla.

Teemat

Tulevaisuuden Ilomantsi on ITSENÄINEN

Itsenäisyys on takaus sille, että kuntalainen saa mielipiteensä kuuluviin. Päätöksenteon siirtyessä kauemmas suuriin keskuksiin, kuihtuu reuna-alueella asuvien kuntalaisen ääni ja vaikuttamisen mahdollisuudet lähes olemattomiin. - tärkeää säilyttää päätöksenteko omassa kunnassa, omia kuntalaisia kuulemalla ja osallistamalla, joka - takaa palveluiden saatavuuden kuntalaisille, sekä - nopean reagointikyvyn yllättäviin tilanteisiin tai palveluntarpeisiin

Tulevaisuuden Ilomantsi on ELINVOIMAINEN

Elinvoima on yksi menestyvän kunnan tärkeimpiä elementtejä, josta muodostuu houkuttelevaisuutta ja pitovoimaa kuntaa kohtaan. Elinvoima syntyy työstä ja yrittämisestä, joka luo lisää työtä, hyvinvointia ja terveyttä kuntalaisille. Kolmannen sektorin toimijat ovat myös tärkeässä roolissa elinvoiman ja hyvinvoinnin rakentamisessa. - monialainen yrityskenttä koostuu teollisuuden-, palvelualojen-, ja matkailuyritysten kokonaisuudesta - julkisen-, yksityisen-, ja kolmannen sektorin toimintojen tukiessa toisiaan, näin luomme - elinvoimaisen, innovoivan ja uusia mahdollisuuksia avaavan toimintaympäristön yrityksille

Tulevaisuuden Ilomantsi on TURVALLINEN

Turvallinen elinympäristö on edellytys hyvinvoivalle ja pitovoimaiselle kunnalle. Turvallisuutta luo viranomaispalveluiden saavutettavuus, turvallinen koti-, ja kouluympäristö, vapaaehtois-, ja järjestötoiminta, sekä yhteisöllisyys. - viranomaistyön tukeminen mm. reserviläis-, ja vapaaehtoisorganisaatioiden kautta tuovat - ennakointia ja valmiuksia varautua erilaisten kriisitilanteiden mm. myrskyjen tai energianjakelun katkosten varalle - toinen toisistamme välittäen, yhdessä tehden, teemme kunnastamme turvallisen, viihtyisän ja vetovoimaisen kodin kaiken ikäisille kuntalaisille

Olen 46-vuotias perheenisä (Aleksin ja Emman iskä) ja syntyperäinen Ilomantsilainen. Toimin Perussuomalaisten Pohjois-Karjalan piirin puheenjohtajana nyt neljättä vuotta. Siviiliammatiltani olen sähköjärjestelmätestaaja, sekä toimin työpaikan pääluottamusmiehenä viidettätoista vuotta. Politiikassa olen toiminut aktiivisesti vuodesta 2013 alkaen, ollen mukana lukuisissa korkean tason luottamustehtävissä saaden näin erittäin vahvat ja ammattimaiset taidot toimia erilaisten toimielinten tai yhtiöiden jäsenenä kuin puheenjohtajana. Toimin maanpuolustusjärjestössä reserviläisyhdistyksen puheenjohtajana, sekä Pohjois-Karjalan Reserviläisten piirihallituksen jäsenenä. Sinivalkoista sydäntäni lähellä olevia harrastuksia ovat mm. reserviläistoiminta/ammunta, musiikki, metsästys ja kalastus. Reserviläisammunnan puolella olen erikoistunut pitkän matkan tarkka-ammuntaan. Musiikin harrastuksen osalta toimin solistina suomi-rokkia soittavassa bändissä (johon pääset tutustumaan youtube-linkin kautta) ja kalastuksessa keskityn kesä aikaan tapahtuvaan uistelu/heittokalastukseen.


Aluevaalit

Palvelut reunoja myöten

Siun Soten alkamisesta saakka palveluiden alasajo on ollut arkipäivää maakunnassamme. Päätös Siun Soten perustamisesta oli hyvinvointipalveluihin liittyvän päätöksenteon huonoin päätös kautta aikain maakuntamme historiassa. Paluuta entiseen ei ehkä ole ja on pystyttävä selviytymään nykytilanteessa.

Teemat

Ennaltaehkäisevä toiminta

Kunnissa panostettava hyvinvointia ja terveyttä lisäävän ennaltaehkäisevän toiminnan toteuttamiseen.

Reuna-alueiden palveluiden tuottaminen

Huolehdittava alueemme reunoilla asuvien ihmisten palvelun saatavuudesta.

Johtamisorganisaation supistaminen ja ryhmärahan poisto

Johtamisorganisaation keventämisellä ja valtuustoryhmärahan poistamisella saavutetaan säästöä, joka voitaisiin ohjata reuna-alueiden palveluiden tuottamiseen.

Olen 46-vuotias perheenisä (Aleksin ja Emman iskä) ja syntyperäinen Ilomantsilainen. Toimin Perussuomalaisten Pohjois-Karjalan piirin puheenjohtajana nyt neljättä vuotta. Siviiliammatiltani olen sähköjärjestelmätestaaja, sekä toimin työpaikan pääluottamusmiehenä viidettätoista vuotta. Politiikassa olen toiminut aktiivisesti vuodesta 2013 alkaen, ollen mukana lukuisissa korkean tason luottamustehtävissä saaden näin erittäin vahvat ja ammattimaiset taidot toimia erilaisten toimielinten tai yhtiöiden jäsenenä kuin puheenjohtajana. Toimin maanpuolustusjärjestössä reserviläisyhdistyksen puheenjohtajana, sekä Pohjois-Karjalan Reserviläisten piirihallituksen jäsenenä. Sinivalkoista sydäntäni lähellä olevia harrastuksia ovat mm. reserviläistoiminta/ammunta, musiikki, metsästys ja kalastus. Reserviläisammunnan puolella olen erikoistunut pitkän matkan tarkka-ammuntaan. Musiikin harrastuksen osalta toimin solistina suomi-rokkia soittavassa bändissä (johon pääset tutustumaan youtube-linkin kautta) ja kalastuksessa keskityn kesä aikaan tapahtuvaan uistelu/heittokalastukseen.


Videot


Ehdokkaasta lisää