Perussuomalaiset logo
Ehdokaskuva
Kuntavaalit213
Aluevaalit2079

Sami Behm

Terämies


Kuntavaalit

Tehdään yhdessä

Olen 51 vuotias kriisinhallintaveteraani Lappeenrannasta. Lähellä sydäntäni on maanpuolustus ja metsästys. Lapsilla ja vanhuksilla on myös paikkansa siellä. Lapsissa ja nuorissa on meidän tulevaisuus ja vanhuksille kuuluu vanheta arvokkaasti sillä he ovat jo oman osansa meidän eteemme tehneet.

Teemat

Lapset , nuoret ja vanhukset

Mielestäni lapsissa ja nuorissa on meidän tulevaisuus joka meidän täytyy turvata ja vanhuksille jotka jo ovat oman osansa meidän eteemme tehneet täytyy antaa arvokkaasti viettää loppuaikansa .

Metsästys

Metsästys on hieno harrastus johon pitää saada lisää nuoria mukaan eikä pidä hankaloittaa millään muotoa.Tästä olisi paljonkin kirjoitettavaa mutta jätetään se toiseen kertaan.

Maanpuolustus

Maanpuolustustoiminta täytyy turvata kaikilla tavoin joihin kuuluu ehdottomasti hyvän maapuolustus hengen ylläpitäminen sekä toimintaolosuhteet täytyy olla kunnossa joihin kuuluu ehdottomasti ampumaratojen ylläpitäminen maanlaajuisesti eikä vaikeuttaa niiden olemassa oloa kalliilla byrokratialla joka vie vain hermoja ja turhaa aikaa sekä pienten yhdistysten viimeisetkin roposet

Päätyöni ohella aikaani vie monet luottamustoimet joita ovat Lappeenrannan Seudun Perussuomalaisten luotsaaminen puheenjohtajan ominaisuudessa. Perussuomalaisten kymen piirin varapuheenjohtajana olen toiminut jo monta vuotta. Perussuomalaisten ry puoluevaltuustossa istun nyt ensimmäistä kauttani. Rakennuslautakunta on ollut mielenkiintoista aikaa sekä Lappeenrannan kaupungin uskottuna miehenä oleminen on vähintäänkin mielenkiintoista. Sankarihautausmaan hoitotoimikunta on jo nimensäkin mukaan erittäin kunnioitettava paikka jossa olen saanut olla mukana. Varavaltuutettuna olen välillä päässyt istumaan kaupunginvaltuuston kokouksiakin. Reserviläistoiminta ja metsästys kuuluvat myös harrastuksiini ja toimin myös oman alueeni metsästys ja reserviläisyhdistyksissä niiden hallituksessa yrittäen muiden kanssa yhdessä viedä niiden toimintaa eteenpäin. VPK toiminnassakin olen jollain tavoin vielä nykyäänkin mukana. Paljon olisi vielä muutakin mutta ei tila riitä kaikkea tähän laittamaan.


Aluevaalit

Tehdään yhdessä


Ehdokkaasta lisää