Perussuomalaiset logo
Ehdokaskuva
Kuntavaalit60
Aluevaalit2228

Satu Plick

Sosiaalialan työnantaja


Kuntavaalit

Älä kävele pitkin katua, Äänestä Satua, niin asiat rullaavat eteenpäin.

Olen pitkän linjan aktiivi- ja yhteiskuntavaikuttaja. Tärkeitä asioita minulle ovat työ, lapset ja nuoret ja sote-palvelut.

Teemat

Työntekijöitä ja työtä tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa

Sopivaa työtä kaikille. Kaikki työ ei hoidu roboteilla ja tekoälyllä vaikka ne ovat kyllä avuksi ihmiselle. Kaikki työntekijäresurssit käyttöön.

Sote-asiat

Hienoa Outokummussa on uusi sote-asema. Ensisijaisesti täältä läheltä tulee saada kaikkien kuntalaisten oikea-aikaista palvelua, ikään tai tulotasoon katsomatta. Sitten myös hyvää hoivaa, kun sen aika on, arvostaen ihmistä.

Lapset ja nuoret

He ovat tulevaisuuden tekijöitämme, Outokumpu on lapsiystävällinen kaupunki. Koulut ja harrastusmahdollisuudet ovat loistavat. Meidän aikuisten pitää näyttää esimerkkiä mitä peruskoulun jälkeen pitää tehdä: opiskella, työllistyä ja vaikuttaa nykyhetken ja tulevaisuuden asioihin esimerkiksi äänestämällä, aina, kun se on mahdollista. Toisin sanoen, jos se kuuluisa "JOKU" ei niitä asioita tee, niin odottamalla ne eivät valmiiksi tule.

Olen syntyperäinen Joensuulainen. Tällä hetkellä olen Outokummun kaupungin vammaisneuvoston varapuheenjohtaja. ja Outokummun kaupungin hyvinvointilautakunnan varajäsen. Osallisuus ja yhteisötoiminta, esteettömyys ja saavutettavuus ovat asioita, joista hyötyvät kaikki kuntalaiset vaunuista senioriin saakka.


Aluevaalit

Älä kävele pitkin katua, äänestä Satua, niin asiat rullaavat eteenpäin.

Olen pitkän linjan aktiivi- ja yhteiskuntavaikuttaja. Tärkeitä asioita minulle ovat työ, sote-palvelut, lapset ja nuoret.

Teemat

Työntekijöitä ja työtä tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa

Sopivaa työtä kaikille. Kaikki työ ei hoidu roboteilla ja tekoälyllä vaikka ne ovat kyllä avuksi ihmiselle. Kaikki työntekijäresurssit käyttöön koko Pohjois-Karjalassa.

Lapset ja nuoret

He ovat tulevaisuuden tekijöitämme Pohjois-Karjalassa, jossa on hyvä olla ja hengittää. Opiskelu ja harrastusmahdollisuudet ovat hyvät. Meidän aikuisten pitää näyttää esimerkkiä mitä peruskoulun jälkeen pitää tehdä: opiskella, työllistyä ja vaikuttaa nykyhetken ja tulevaisuuden asioihin esimerkiksi äänestämällä, aina, kun se on mahdollista. Toisin sanoen, jos se kuuluisa "JOKU" ei niitä asioita tee, niin odottamalla ne eivät valmiiksi tule.

Sote-palvelut

Palvelut tulee saada esisijaisesti mahdollisimman läheltä ja oikea-aikasesti ikään tai tulotasoon katsomatta. Sitten myös hyvää hoivaa, kun sen aika on, arvostaen ihmistä.

Olen syntyperäinen Joensuulainen. Tällä hetkellä olen Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen tulevaisuuslautakunnan varajäsen ja vammaisneuvoston jäsen. Osallisuus ja yhteisötoiminta, esteettömyys ja saavutettavuus ovat asioita, joista hyötyvät kaikki maakuntalaiset vaunuista senioriin saakka.