Perussuomalaiset logo
Ehdokaskuva
Kuntavaalit3
Aluevaalit2143

Tiina Haukilahti

Lähihoitaja


Aluevaalit

Sydämellä ja järjellä

Olen 38-vuotias kahden lapsen äiti Kaustiselta. Perheeseeni kuuluvat myös puoliso sekä kaksi koiraa. Ammatiltani olen lähihoitaja ja työskentelen kehitysvammaisten ohjaajana avopalveluissa.

Teemat

Hoitoalan resurssit ja työhyvinvointi

Koulutettujen ja osaavien sote-ammattilaisten saatavuus on turvattava, siksi riittävät resurssit ammatilliseen koulutukseen ovat välttämättömiä. Sote-palveluja tarvitsevalla asiakkaalla on oikeus luottaa siihen, että hän on osaavissa käsissä. Hoidon laadulla on merkitystä. Työskentelyolosuhteet sosiaali- ja terveydenhuollossa on saatava vetovoimaisiksi. Työhyvinvoinnilla on suuri merkitys. Työntekijöiden osaaminen tulisi myös ottaa nykyistä laajemmin käyttöön. Hoitajien palkkaus ja työolot on pidettävä kilpailukykyisinä

Tehokas ja vastuullinen taloudenpito

Hyvinvointialueen rahankäyttö on pidettävä kurissa - rahat on käytettävä suoraan palveluiden turvaamiseen, ei turhaan byrokratiaan tai hallintoon. Palvelut on järjestettävä mahdollisimman taloudellisesti ja tehokkaasti, mutta ilman että laatu kärsii. Digitalisaatiota ja teknologiaa voidaan hyödyntää palveluiden tehostamisessa, mutta niiden on oltava aidosti käyttäjäystävällisiä sekä toimivia. Päätöksenteon on myös oltava läpinäkyvää ja alueen asukkaita on tärkeää kuunnella.