Perussuomalaiset logo
Ehdokaskuva
Kuntavaalit617
Aluevaalit2570

Timo Kallioja

Insinööri, Yo-merkonomi


Kuntavaalit

Turvallinen valinta valtuustoon

Teemat

Espoon kasvu ei ole hallittua

Espoon voimakas kasvu ei ole kestävällä pohjalla. Se on ekologisesti, sosiaalisesti, kulttuurellisesti ja myös taloudellisesti haasteita tuovaa. Tämän on mahdollistanut suunnaton rakentaminen. Puuta kaatuu ja betonia tulee tilalle. Tähän tarvitaan muutos.

Koulujen toiminta kuntoon

Opettajien ammattiosaaminen on korkeaa tasoa. Kuitenkin koululaisten hyvinvointi ja turvallisuudentunne on heikentynyt. Samaan aikaan myös PISA-tulokset ovat heikentyneet. Nyt on tehtävä rohkeasti muutoksia, jotka muuttavat suunnan.

Ihmisille on saatava työpaikkoja

Espoossa oli vuoden 2024 lopussa yli 16.000 työtöntä ja alle tuhat avointa työpaikkaa. Tarvitsemme yritys- ja yrittäjäystävällisen kaupungin, johon yritysten on hyvä tulla. Nämä yritykset tuovat mukanaan työpaikkoja.


Kuntavaalit

Turvallinen valinta valtuustoon

Jos haluat sirkushuveja tai kohuotsikoita, ei minua kannata äänestää. Jos sen sijaan haluat asioihin kunnolla perehtyvän valtuutetun, jonka tärkein tavoite on asukkaiden hyvinvointi, olen oikea vaihtoehto.

Timo Kallioja - espoolainen kolmen aikuisen pojan isä - kolme lastenlasta - insinööri, yo-merkonomi Luottamustoimia: - Aivovammaliitto ry, hallituksen puheenjohtaja - HyTe ry, hallituksen puheenjohtaja - Tarkastuslautakunnan jäsen, Espoo - Vammaisneuvoston jäsen, Espoo - Vammaisneuvoston jäsen, Länsi-Uusimaa


Aluevaalit

Turvallinen valinta valtuustoon

Jos haluat sirkushuveja tai kohuotsikoita, ei minua kannata äänestää. Jos sen sijaan haluat asioihin kunnolla perehtyvän valtuutetun, jonka tärkein tavoite on asukkaiden hyvinvointi, olen oikea valinta. .

Teemat

Oikeudenmukaisuus

On tärkeää, että toimitaan oikeudenmukaisesti silloin, kun hyvinvointialueella tehdään päätöksiä liittyen palveluiden saatavuuteen.

Rahat hyvinvointiin.

Hyvinvointialueen rahat on käytettävä ihmisten hyvinvointiin, ei hallintokuluihin.

Timo Kallioja - espoolainen kolmen aikuisen pojan isä - kolme lastenlasta - insinööri, yo-merkonomi Luottamustoimia - Aivovammaliitto ry, hallituksen puheenjohtaja - HyTe ry, hallituksen puheenjohtaja - Espoon tarkastuslautakunnan jäsen - Espoon vammaisneuvoston jäsen - Länsi-Uudenmaan vammaisneuvoston jäsen


Ehdokkaasta lisää