Kari Salminen

Perussuomalaiset, Hausjärvi

Kari Salminen

Tietoliikenneasentaja

Kari Salminen
Hausjärveläinen ensin!
51-vuotias Häme Hausjärvi

Ruuhkavuosia elävä, 51-vuotias kaksilapsisen perheen duunari-isä Hausjärveltä. Perustavoitteeni on Hausjärven elinvoimaisuuden ja palveluiden turvaaminen kaikissa olosuhteissa, ja sen myötä huolenpito hausjärveläisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Kuntalainen ensin!

Viimeiset 16 vuotta olen toiminut tietoliikenneasentajana pääkaupunkiseudulla. Työhöni kuuluu tietoliikenneverkkojen kytkentää ja ylläpitoa, mittauksia, sekä laajojenkin kokonaisuuksien kartoittamista. Aiemmin toimin turvallisuusalalla, myös pääkaupunkiseudulla.

Arvoiltani olen kansallismielinen, velvollisuudentuntoinen, ihmis- ja luonnonläheinen.

Perussuomalaisena mielestäni oleellista on painottaa perusasioihin panostamista ja terveen järjen talouspolitiikkaa. Suu säkkiä myöden. Päätöksenteossa tasapainoinen resurssointi on tärkeää.

Aktiivisena ihmisenä olen monessa mukana. Hausjärven Perussuomalaisissa vuodesta 2017, josta puheenjohtajana 2018 lähtien.

Uskon yhdessä tekemisen voimaan. Vain siten voimme ajaa tehokkaasti hausjärveläisten parasta. Pidetään Hausjärvi toimivana ja elinvoimaisena, yhdessä!

Kunnan veto- ja pitovoimatekijät syntyvät asioista, jotka palvelevat toimivaa kuntalaisten arjen pyörittämistä. Vetovoimatekijät tulevat esimerkiksi siitä, että yrityksille on vakaa toimintaympäristö, työpaikkoja on tarjolla, kouluverkko on riittävä ja kunnassa on toimivat ja joustavat palvelut. Palvelut ovat lisäksi pitovoimatekijöitä.

Lupaan osallistua aktiivisesti kokouksiin kuten tähänkin asti ja tuomaan oman - Perussuomalaisten arvojen mukaisen hausjärveläisen lapsiperheen duunari-isän - ääneni kuuluville, juuri Sinun puolestasi.

Hausjärveläinen ensin!

Blogit