Sami Rossi

Perussuomalaiset, Imatra

Sami Rossi

Sairaanhoitaja AMK, Ensihoitaja

Sami Rossi
maalaisjärjellä , kuntalaisten etu edellä
44-vuotias Kymi Imatra

Olen 44-vuotias, ja koulutukseltani sairaanhoitaja AMK / ensihoitaja. Perheeseeni kuuluu vaimo ja kaksi tytärtä. Harrastuksiini kuuluu musiikki ja liikunta eri muodoissa. Työskentelen tällä terveydenhuollon parissa akuutilla puolella. Aikoinani olen myös työskennellyt teollisuudessa, ja tehdaspalokunnan palveluksessa.

Minulla on pitkä kokemus myös jääkiekkovalmentamisesta, jossa vierähti miltei 20 vuotta. Toimin valmentajana aina junioreista aina Imatran edustusjoukkueen päävalmentajaksi asti. Juniorivalmentaja vuosina tein paljon työtä eri-ikäisten lasten ja nuorten kanssa, jotka ovat yksi tärkeä asia joita haluan vaalia tulevaisuudessakin. Nuoret ovat meidän tulevaisuuden kannalta elintärkeitä.

Kuntapolitiikkaan halusin lähteä, koska haluan olla omalta osaltani kehittämässä kotikaupunkiani, jossa itse myös olen koko elämäni asunut. Lupaan tehdä parhaani että kaikki päätökset omalta ja puolueeni osalta tehdään järkiperäisesti ja kuntalaisten etu edellä. Meidän tulee säilyttää palvelut omassa kaupungissa, ja miettiä tarkkaan mihin asioihin varsinkin tässä tilanteessa rahat laitetaan.

Blogit