Anne-Marie Viitala
Ehdokasnumero 314

Perussuomalaiset, Porvoo

Anne-Marie Viitala

Purkutyöntekijä, Maatalouslomittaja

Anne-Marie Viitala
314
Ratkaisut on meidän käsissämme
36-vuotias Uusimaa Porvoo

Olen 36-vuotias, kahden lapsen äiti. Kotoisin olen Etelä-Pohjanmaalta ja asunut Porvoossa noin kolme vuotta.

Olen syntyisin Kurikasta, Etelä-Pohjanmaalta. Porvooseen muutin Seinäjoelta noin kolme vuotta sitten.

Olen koulutukseltani maaseutuyrittäjä/maatalouslomittaja ja hevoshieroja. Suurimman osan elämääni olen toiminut maatalouslomittajana Etelä-Pohjanmaan alueella, ja myös Etelä-Suomen alueella. Vaihdoin työni vajaa kaksi vuotta sitten, halutessani enemmän aikaa perheelle. Nykyisin toimin työntekijänä purkutyössä, joka suurimmaksi osaksi on asbestipurkua.

Olen työskennellyt myös ravintolatyöntekijänä ja yrittäjänä. Käsissä pysyy niin lypsimet, hitsauslaitteet kuin piikkauskonekkin.

Lasten ja nuorten hyvinvointi on minulle kaikki kaikessa. Koulukiusaamistapauksista on sydäntä raastavaa kuulla, ja kiusaamiselle täytyy olla ehdoton nollatoleranssi. Myös nuorten mielenterveystilanteeseen tulisi kiinnittää enemmän huomiota, ja puuttua tilanteisiin matalalla kynnyksellä.

Ison arvostuksen minulta saavat kotimaiset yrittäjät, mukaanlukien kovaa työtä tekevät, kotimaisen ruuantuottajat, maanviljelijät ja karjatilalliset. Olen nähnyt ja kokenut yrittäjän arkea hyvinkin läheltä ja tiedän miten paljon se vaatii voimavaroja. Suosi paikallista, suosi suomalaista. Pidetään yrittäjät pinnalla.

Meidän tulee päästä siihen, että työssäkäymisestä jää palkkaa normaaliin elämiseen, eikä työmatkakulut saisi nousta kohtuuttomaksi ja olla jopa joillekin esteenä työllistymisessä.

Minusta saa päätösten tekoon vivahteen pohjanmaalaista jääräpäisyyttä varustettuna järjellä ja sydämellä.

Blogit