Anne Rintamäki
Ehdokasnumero 240

Perussuomalaiset, Vaasa

Anne Rintamäki

Poliisi, yrittäjä

Anne Rintamäki
240
57-vuotias Etelä-Pohjanmaa Vaasa
Ehdokas on Yrittäjä

Olen 57-vuotias. Perheeseeni kuuluu neljä 11-18 -vuotiasta lasta ja mies. Olen toiminut Vaasassa poliisina vuodesta 1992 ja yrittäjänä muutaman vuoden. Työpaikkani on rikostutkinnassa Pohjanmaan poliisilaitoksella. Vaasan kaupunginvaltuutettuna olen toiminut kaksi kautta.

Olen lähtöisin Kauhavalta Etelä-Pohjanmaalta. Kotona oli maitotila sekä lihan- ja perunantuotantoa. Kirjoitin ylioppilaaksi Kauhavan lukiosta, jonka jälkeen kävin talouskoulun Lapuan Emäntäkoulussa. Yo-Merkonomin tutkinnon suoritin Lapuan Kauppaoppilaitoksessa ja Poliisikoulun Tampereella 1991. Tulin valituksi samaan aikaan myös sairaanhoito-oppilaitokseen Vaasaan, mutta valitsin poliisiuran. Ennen poliisintyötä työskentelin kouluavustajana, maatalouslomittajana, osastoapulaisena vanhainkodilla, kassanhoitajana kauppaliikkeessä sekä Kauhavan kaupungilla sosiaalitoimen virkailijana. Vuosituhannen vaiheessa tapasin yrittäjämieheni, menimme naimisiin ja perustimme perheen. Mieheni on työ- ja paloturvallisuusalan yrittäjä jo 30 vuoden ajalta. Meillä on kaksi poikaa ja kaksi tyttöä. Perustimme yhdessä 2016 tapahtuma-alan yrityksen WsArenan, jossa olemme järjestäneet konsertteja, StandUp- ja karaokeiltoja sekä nuorisotapahtumia. Vuokraamme tilojamme ulkopuolisille. Tapahtuma-areenan kylkeen laitettiin myös anniskeluravintola WsKlubi, joka toimii tapahtumailtoina. Olen toiminut politiikassa jo Kauhavalla ja Vaasassa olen ollut kaksi kautta kaupunginvaltuustossa. Olin myös viime eduskuntavaaleissa ehdolla Keskustan ehdokkaana, mutta viime kesänä tein pitkän harkinnan jälkeen päätöksen siirtyä Perussuomalaisten riveihin, koska ajatuksillani ei ollut sijaa Keskustassa. Minut on otettu hyvin vastaan Vaasan Perussuomalaisissa ja olen paikallisyhdistyksen hallituksen jäsen.

Blogit