Helena Lehtinen
Ehdokasnumero 139

Perussuomalaiset, Valkeakoski

Helena Lehtinen

Lasten-ja nuorten psykoterapeutti, Yrittäjä

Helena Lehtinen
139
Tulevaisuus nuorille
52-vuotias Pirkanmaa Valkeakoski
Ehdokas on Yrittäjä

Olen terveydenhuollon vahva ammattilainen. Ihmisenä olen aikaansaava sekä peräänantamaton. Luonteeltani innostava, rehellinen sekä oikeudenmukainen. Nuoret sekä vanhukset ovat lähellä sydäntäni.

Olen työskennellyt lasten-ja nuorten psykoterapeuttina lähes 20 vuotta. Työssäni kohtaan epävarmuuden keskellä eläviä nuoria. Olen huolissani nuorten keskuudessa räjähdysmäisesti lisääntyneistä mielenterveysongelmista.

Yrittäjänä olen toiminut lähes 20 vuotta. Tätä ennen olen toiminut sairaanhoitopiirin palveluksessa. Minulla on kokemusta siis kummaltakin puolelta. Isot organisaatiot eivät yleensä kykene yhtä hyvään työnantajan rooliin kuin pienet, joissa yksilö tulee helpommin kohdatuksi. Iso tekijä työssäjaksamisessa.

Minulla on kaksi aikuista lasta. Sydäntäni lähellä on myös eläimet. Perheessämme on yhteensä viisi koiraa, neljä hevosta sekä kaksi kissaa.

Olen opiskellut sairaanhoitjaksi 90-luvulla. Psykoterapiaa (10 vuotta) tämän jälkeen. Olen toiminut 2000-luvun alkupuolella matalankynnyksen psykoterapeuttina koululla. Käsitykseni mukaan olen ollut siinä Suomessa ehkä jopa ensimmäinen.

Pidän asioiden uudistumisesta, mutta on tiettyjä asioita joiden tulee säilyä. Asioita joista suomalaisen tunnistaa. Meillä on perinteet, joita tulee vaalia.

Blogit