Jarmo Juopperi
Ehdokasnumero 8

Perussuomalaiset, Kemi

Jarmo Juopperi

Koneteknikko

Jarmo Juopperi
8
Asiat tärkeysjärjestykseen!
Lappi Kemi

Olen 59-vuotias koneteknikko ja koko ikäni asunut Kemissä, jonne rakensin talon vuonna 1986. Minulla on kaksi poikaa, jotka asuvat Kemissä ja Oulussa. Käyn voimailemassa Karun punttisalilla. Olen ollut Perussuomalaisten jäsen muutaman vuoden. Kunnan päätöksenteko kiinnostaa!

Olen jo kauan sitten kyllästynyt vasemmiston ylivaltaan Kemissä ja heidän sisäsiittoiseen politiikkaansa asiainhoidossa. Olin aikanaan keskustan jäsen ja ns."väyrysen mies", mutta hänen viime vuosien sooloilut ajoivat nurkkaan ja hän jäi aika yksin.

Vaihdoin puoluetta muutama vuosi sitten. Vuoden 2015 pakolaiskriisi herätti ja näytti silloisen hallituksen avuttomuuden kriisin keskellä. Olisimme aivan hyvin voineet käännyttää pakolaiset takaisin Ruotsiin, joka on turvallinen maa!

Yrittäjien ja firmojen tulemista Kemiin täytyy edelleen parantaa ja helpottaa, jotta saadaan alueellemme elinvoimaa. Ettei käy niin kuin takavuosikymmeninä, että vasemmisto suorastaan ajoi yritykset Keminmaahan ja muualle, jotka houkuttelivat heitä verotuksen, kaavoituksen ym. avulla.

Blogit