Karolus Riethartti
Ehdokasnumero 145

Perussuomalaiset, Valkeakoski

Karolus Riethartti

Korkeakouluopiskelija, kokemusasiantuntija

Karolus Riethartti
145
Ihmisyys, perehtyneisyys ja pragmaattisuus.
29-vuotias Pirkanmaa Valkeakoski
Ehdokas on Sitoutumaton

Olen mies, joka vaikuttaa oman käden kautta paremman yhteiskunnan puolesta: olen rakentanut mielenterveysyhdistyksen, teen hyväntekeväisyyttä ja toimin kokemusasiantuntijana. Politiikka kiinnostaa, sillä haluan vaikuttaa sekä kunnan paremman tulevaisuuden että pragmaattisen päätöksenteon puolesta.

Moni osaa osoittaa olemassaolevia ongelmia, mutta haluan Valkeakoskelle ennen kaikkea ajaa ongelmanratkaisun kulttuuria. Meillä ei ole varaa rajata joitain ratkaisuehdotuksia pois edustetun ideologian perusteella.

Päätöksenteon tulee olla avointa, asukkaiden on saatava tasapuolisesti palveluita, ja taloudenpidossa sekä realiteetit että huolellinen suunnittelu tulee muistaa.

Monipuolisen luonnon ytimessä oleva sijainti on mahdollistanut monipuoliset liikuntamahdollisuudet. Sen hyödyntäminen ja harrastustoiminnan tukeminen ovat tärkeitä kaikenikäisten hyvinvoinnin edistämiseksi.

Nuorten mielenterveyshäiriöiden kasvu on hätähuuto muutoksesta. Tänäpäivänä nuorilla ilmenee syrjäytymistä, yksinäisyyttä ja joukko erilaisia mielenterveyshäiriöitä. Yhteiskunnassamme on havaittavissa piirteitä, mitkä eivät tue kaikkien hyvää kehitystä.

On tärkeää muistaa, että nuorten sairastuminen ei ole heidän omaa syytään. Nuoret ansaitsisivat kaiken sen tarvitsemansa avun, jonka me aikuiset voimme heille tarjota. Päättäjien tulisi keskustella, miksi on epäonnistuttu niin monen auttamisessa kohti tasapainoista kasvua.

Valkeakosken mielenterveys- ja päihdepalveluita käyttäneenä osaisin tuoda valtuustoon prosessoitua kokemusasiantuntijuutta.

Valistunut kulttuuri ja rahoitus päätöksenteossa mielenterveys- ja päihdepalveluihin palautuisi pitkällä aikavälillä kaupungille mittaamattoman arvokkaana takaisin.

Yhteiskunnan moraalisuutta mitataan sillä, miten se kohtelee apua tarvitsevia.

Blogit