Lassi Kaleva

Perussuomalaiset, Tampere

Lassi Kaleva

Valtuustoryhmän puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu

Lassi Kaleva
Tamperelaisten asialla. Myös pormestarina.
55-vuotias Pirkanmaa Tampere
Ehdokas on Yrittäjä

Olen pitkäaikaisin nyt ehdokkaana oleva perussuomalaisvaltuutettu Tampereella. Minulla on laaja kokemus kaupungin päätöksenteosta. Olen toiminut pitkään Tampereen perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtajana. Näissä kuntavaaleissa olen puolueeni pormestariehdokas Tampereella.

Valtuusto tarvitsee rohkeasti kantaaottavan poliitikon, joka on paikalla silloin kun päätöksiä tehdään. Olen yksi harvoja valtuutettuja, jotka ovat istuneet kaikki valtuuston kokoukset alusta loppuun. Ja valtuuston puhujatilastoissa olen kahden parhaan joukossa.

Visioni on luovien ihmisten kaupunki, joka katsoo tulevaisuuteen, mutta pitää huolen nykyisistä asukkaistaan ja alueellaan toimivista yrityksistä.

Kaupunkia pitää rakentaa nykyisille asukkaille, sen sijaan että aina tekisimme kaupunkia 30 vuoden päähän.

Tulevaisuuteen katsoen me voimme olla edelläkävijänä monessakin asiassa, kuten esimerkiksi virtuaalisen teatterimuseon perustamisessa tai vaikkapa korkean puutalorakentamisen asiantuntijana.

Katsomme tulevaisuuteen myös silloin, kun huolehdimme kaupungin henkilöstön työhyvinvoinnista ja työkyvystä.

Tulevaisuuden liikkuminen sallii yhtäläisesti kaikki kulkumuodot. Siis jyrkkä ei Tampereen tietulleille ja ruuhkamaksuille. Ihmisten on voitava kulkea ja asioida itselleen parhaiten sopivalla kulkumuodolla, vaikkapa henkilöautolla. Lähijunaa tulee kehittää kaupungin sisäisenä kulkuvälineenä.

Isänmaallisuus, turvallisuus ja kotiseuturakkaus kunniaan.

Blogit