Matti Karvonen
Ehdokasnumero 565

Perussuomalaiset, Tampere

Matti Karvonen

Tekniikan tohtori

Matti Karvonen
565
Tehokkuutta & Analyyttisyyttä päätöksiin.
36-vuotias Pirkanmaa Tampere

Olen kotoisin Puumalasta maalta. Tampereella opiskelin tekniikan tohtoriksi ja työllistyin teollisuuteen. Jälkikasvuakin löytyy ja isän vastuita on vuoroviikonlopuin. Harrastuksiini kuuluu viulunsoitto, liikunta ja metsässä viihdyn. Veronmaksajaystävällinen Tampere on pääteemani.

Lapsuuteni maalla opetti sen, että ruoka tulee siitä, kun tekee pellolla töitä. Ja lämpö tulee kun tekee polttopuita ja päivät metsällä tuovat riistaa pöytään, jos Tapio näin tahtoo. Joten ymmärrys siitä, ettei mikään tule valmiina tai ilmaiseksi, vaan kaikki vaatii työtä, on selkärankaani kovakoodattu ominaisuus.

Edellisen kappaleen vastapainoksi, opin myöhemmin ymmärtämään myös tehotuotannon tarjoamat mahdollisuudet; eli että kun perustarpeet voidaan tuottaa tehokkaasti vain pienen väeston osan tuottamana, niin kansakuntana se mandollistaa sen, että korkeakulttuuria ja tieteitä voidaan kehittää vapaammin.

Ehkäpä unelmien utopiayhteiskunta siis olisi jotain näiden väliltä: että valtaosa perheistä tai pienistä yhteisöistä viljelisi ja kasvattaisi karjaa edes pienessä määrin, ja sitten työskentelisi yhteiskunnan hyväksi lähinnä viljelysesonkien ulkopuolella. Yhteys Äiti-Maahan on tärkeä asia.

Yhteys maahan luo juuret, identiteetin perustan, ja tätä kautta syntyy myös ymmärrys ikiaikaisuudesta ja kansakunnan kulttuurin jatkuvuuden merkityksellisyydestä.

Suuri tavoitteeni on se, että palautetaan ihmisille yhteys maahan ja ymmärrys kaipuusta kaikkeuteen. Kasvattakaamme kansalaisemme pärjäämään omavaraisina, edes osittain. Sillä sen eteen työskentely on itsenäisyyttä ja mielen-, sielun- ja ruumiin terveydelle hyväksi.

Lempirunoni:

Eino Leino - Hymyilevä Apollo.

Joitan blokitextejäni löydät:

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/author/mattikarvonen/

Blogit