Mia Jurmu
Ehdokasnumero 20

Perussuomalaiset, Taivalkoski

Mia Jurmu

Levyseppähitsaaja, kotiäiti

Mia Jurmu
20
30-vuotias Pohjois-Pohjanmaa Taivalkoski

Olen kahden lapsen yksinhuoltaja. Ammatiltani levyseppähitsaaja. Luonto on tärkeä palautumisväline monipuolisten aistiärsykkeiden maailmassa. Harrastuksiini kuuluu kaikenlainen luova tekeminen.

Otin koulukiusaamisen yhdeksi teemoistani, koska minulla on vuosien henkilökohtainen kokemus asiasta. Kiusaamista tapahtuu muuallakin, kuin kouluympäristössä. Kiusaaminen on mielestäni iso yhteiskunnallinen ongelma, johon tulisi löytää erilaisia toimintamalleja hyssyttelyn sijaan.

Osaltaan liittyen edelliseen teemaan, otin esiin mielenterveyspalvelut. Mielestäni mielenterveyspalvelut ovat tärkeä osa kuntalaisten terveydenhoitoa. Psykiatrin vastaanotto on iso osa tätä aihealuetta. Näistä myöskin omakohtaista kokemusta, jonka pohjalta näitä asioita tarkastelen.

Lapsiperheiden oikeanlainen tukeminen ja auttaminen pohjautuu mielestäni yksilöllisyyteen. Kaikki perheet eivät ole samanlaisia, eikä lähtökohdat tai voimavaratkaan ole toisiinsa verrattavia. Se missä kaksi aikuista ja kuusi lasta pärjää mainiosti ilman suurempia tukitoimia, voi yksi aikuinen olla ainokaisen lapsensa kanssa hyvinkin avun ja tuen tarpeessa. Kenenkään ei pitäisi kokea itseään huonoksi vanhemmaksi, vaikka ääneen toteaisi ettei selviydy arjesta yksin.

Blogit