Mika Koivisto

Perussuomalaiset, Raisio

Mika Koivisto

Insinööri, kaupunginvaltuutettu

Mika Koivisto
Sinun puolellasi
49-vuotias Varsinais-Suomi Raisio

Toisen kauden valtuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Ajatusmaailmaltani olen konservatiivinen ja luotan ihmisten kykyyn päättää asioistaan itse ilman ohjausta yhteiskunnan taholta. Asiat hoidetaan maalaisjärjellä kuntalaisten parhaaksi ilman ideologioita.

Päätöksentekoani ei ohjaa ideologiat, ismit, opportunismi tai utopiat, vaan terve järki ja logiikka.

Kahden viime valtuustokauden aikana olen vahvasti vaikuttanut mm. alla mainittuihin päätöksiin:

Raision ja Ely-keskuksen välinen maahanmuuttosopimus on vastaanottomäärän osalta käytännössä nolla.

Raisio on ainakin toistaiseksi välttänyt kalliin pikaraitiotiehankkeen Turun kanssa.

Kiinteistövero vakituisen asuinkiinteistön osalta saatiin viimein laskettua.

Jos tulen valituksi valtuustoon, jatkan samalla linjalla yrittämällä vaikuttaa mm. seuraaviin asioihin:

- Kaupungin talouden tulee olla kestävällä pohjalla. Jos talous ei ole kunnossa, emme voi tarjota kuntalaisille ylimääräisiä palveluita.

- Maahanmuuttosopimuksen jatko tulee varmistaa siten, että nykyinen linja on myös jatkossa Raision linja.

- Kuntaveron laskeminen. Raision on oltava muihin kuntiin nähden kilpailukykyinen muuttokohde, kun kilpailemme veronmaksukykyisistä asukkaista.

- Raision tulee olla autoiluystävällinen kaupunki ilman tietulleja ja muita veroluonteisia maksuja.

- Kaupungin organisaatiota ja toimintaympäristöä on kehitettävä jatkuvasti. Jos emme pyri seudullisesti parhaaseen tulokseen, olemme jo hävinneet pelin.

- Niin sanotut yksityistiet on saatava takaisin kaupungin ylläpidon pariin. Kuntalaisia tulee kohdella tasapuolisesti riippumatta asuinpaikasta.

Blogit