Mika Oksman

Perussuomalaiset, Siilinjärvi

Mika Oksman

Yrittäjä, vaalityöntekijä

Mika Oksman
Järkeä Siilinjärveen!
49-vuotias Pohjois-Savo Siilinjärvi
Ehdokas on Yrittäjä

Perheenisä ja yrittäjä, jolla arvot kotimaassa ja sen kansan hyvinvoinnissa. Reilun pelin väsymätön puolestapuhuja, joka ei kaihda nostaa kissaa pöydälle vaikeissakaan asioissa.

Siilinjärvi on ollut kotini vuodesta 2008 asti. Se on kohdellut minua ja perhettäni hyvin, niinpä minunkin on yritettävä tehdä jotain sen hyväksi.

Yritysten ja sitä kautta työpaikkojen viihtyminen kunnassamme on erittäin tärkeä asia. Kunnan on tehtävä yritysten tänne asettuminen mahdolliseksi kaavoituksen ja yritysasiamiehen toiminnan kautta. Hankinnoissa on pyrittävä suosimaan paikallisia toimijoita hankintalain puitteissa. Kunnan ja sen yritysten yhteistyö on molempien etu.

Kun ihminen kaatuu, yhteiskunnan on autettava häntä nousemaan. Oli sitten kyseessä nuori tai vanha, heikompiamme ja vähäosaisempiamme meidän on autettava.

Työnteon on oltava kannattavampaa ja motivoivampaa kuin yhteiskunnan tuella eläminen. Kunta pystyy vaikuttamaan tähän näiden elämän polullaan kaatuneiden tukitoimilla saattamalla heidät takaisin työelämään vaikkapa työpajatoimintojen kautta. Elämäntapaa siitä ei kuitenkaan saa muodostua, vaan ihmisen on otettava myös itse vastuuta elämästään.

Kaikki olemme joskus olleet nuoria. Se on yritysten ja erehdysten, oman suunnan hakemisen aikaa. Jos luomme nuorille puitteet kevyesti valvotulle tekemiselle, säästämme heidät paremmin hölmöyksiin sortumisen vaaralta. Enimmäkseen nuoret eivät ole tyhmiä tai ilkeitä, vain kokemattomia elämässä.

Blogit