Minna Partanen
Ehdokasnumero 168

Perussuomalaiset, Kajaani

Minna Partanen

Kansanedustajan avustaja, restonomi (AMK)

Minna Partanen
168
Koska hyvä työ tarvitsee tekijänsä!
27-vuotias Kainuu Kajaani

Viimeiset kahdeksan vuotta Kajaanin kaupunginvaltuutettuna ja erilaisissa kunnallisissa luottamustehtävissä toimineena minulla on kokemusta ja näkemystä Kajaanin kehittämisestä. Luonteeltani olen tiimipelaaja; kuuntelen herkällä korvalla, mutta uskallan myös avata suuni tärkeiden asioiden äärellä.

Olen 27-vuotias kansanedustajan avustaja, perheenäiti ja kaupunginvaltuutettu Kajaanista. Olen ahkera yhdistystoimija, joka ei pelkää laittaa itseään likoon yhteisten asioiden hoitamisessa.

Kunnallisten asioiden hoitaminen on muodostunut minulle elämäntavaksi, koska pääsin valtuustoon ollessani 19-vuotias. Minulle tärkeimpiä asioita ovat koulutuspolitiikka ja Kajaanin elinvoimaisuuden lisääminen - Kajaani on mielestäni paras paikka ihmiselle asua. Haluan pitää kaupunkimme turvallisena ja vetovoimaisena paikkana asua, opiskella, elää ja perustaa perhe.

Parhaimmillaan kaupunki voi olla mahdollistaja: se voi tarjota hyvät puitteet harrastaa, viettää vapaa-aikaa, yrittää ja tehdä työtä. Ensi kaudella yksi tavoitteistani on kehittää kuntalaiskuulemista ja kajaanilaisten osallistumista erilaisten alustojen suomin mahdollisuuksin. Näitä ovat muun muassa kaupungin sosiaalisen median tilit sekä kotisivut. Lisäksi haluan antaa panokseni Kajaanin matkailun kehittämiseen.

Kaupunkia on edelleen kehitettävä kokonaisuutena; sekä keskustaa, taajama-alueita että kyliä. Olen kyläkoulujen puolestapuhuja, enkä kannata keskittämistä vain keskittämisen ilosta. Koronaviruspandemia on opettanut, että pienemmät yksiköt ovat sekä turvallisempia että ketterämpiä muutosten edessä.

Tulevalla kaudella Suomen valtiontalous haastaa kuntataloutta. Silloin asiat on pistettävä tärkeysjärjestykseen - ideologiseen haihatteluun ei ole varaa.

Blogit