Mira Nieminen
Ehdokasnumero 411

Perussuomalaiset, Lahti

Mira Nieminen

Rikoskomisario, Hallintotieteiden maisteri

Mira Nieminen
411
Vetoa ja pitoa päätöksiin!
45-vuotias Häme Lahti

Olen 45-vuotias poliisi ja hallintotieteiden maisteri, jonka taustalta löytyvät myös päihdetyön opinnot. Olen aktiivinen yhteiskunnallinen ja poliittinen toimija. Perheeseen kuuluvat neljä lasta ja puoliso. Yhteisten asioiden hoitamisen lisäksi nautin liikunnasta, luonnosta ja lasten harrastuksista.

Olen ehdolla kolmannelle kaudelle valtuustoon, ensimmäistä kertaa nyt Lahteen, synnyin- ja kasvukaupunkiini.

Minulla on kokemusta useista luottamustehtävistä eri sektoreilta, valtuusto-, hallitus- ja lautakuntatyöstä, ylikunnallisesta ja valtakunnallisesta päätöksenteosta sekä useista yhteistyökuvioista. Minulla on myös suoritettuna HHJ.

Olen avoin sekä rohkea päätöksentekijä, joka korostaa keskinäistä luottamusta. Toisia kunnioittava keskustelu, kuunteleminen ja yhteistyön tekeminen ovat minulle tärkeitä. Näkemyserot kuuluvat päätöksiin ja niistä pitää uskaltaa puhua. Ratkaisut löytyvät yhteisellä tahdolla.

Haluan olla kehittämässä Lahtea suuntaan, jossa se tarjoaa elävän ja houkuttelevan asuinympäristön eri elämäntilanteissa oleville. Haluan olla tukemassa alueen veto- ja pitovoimaa, ylläpitää vuoropuhelua kaikenikäisten asukkaiden, eri toimijoiden, nykyisten kuin uusien yrittäjien kanssa.

Minulle on mielekästä olla kehittämässä kaupunkia, jossa ihmisellä on hyvä olla, kasvaa, kehittyä, opiskella, tehdä työtä ja yrittää sekä voida hyvin. Yhteisöllisyys sekä turvallisuus luovat terveen pohjan hyvälle elämälle.

Lasten, nuorten sekä perheiden yhteiseen toimintaan ja harrastuksiin on panostettava. Osattomuutta on hoidettava. Hyvinvoinnin tulee olla keskiössä ja terveydenhuollon palvelut on turvattava.

Lahden tulee hyödyntää keskeistä sijaintia ja luontoa ympäristöineen entistä voimakkaammin. Lahdessa on monet mahdollisuudet.

Välitän sinusta!

Blogit