Risto Huovinen
Ehdokasnumero 10

Perussuomalaiset, Lappeenranta

Risto Huovinen

Metsuri

Risto Huovinen
10
Verorahat käytettävä suomalaisten palveluihin
37-vuotias Kymi Lappeenranta

Olen 37-vuotias metsuri Lappeenrannasta. Työurani on koostunut pääosin metsurin töistä, joista työkokemusta on yli 15 vuotta.

Lähdin mukaan politiikkaan kevään 2019 eduskuntavaaleissa, joissa olin tähtiliikkeen ehdokkaana. Vaalitulos oli pienpuolueen ehdokkaaksi kohtalainen. Tähtiliikkeessä ongelma oli puolueen tuntemattomuus ja se, että valtamedia jätti tylysti pienpuolueen edustajat pois vaalitenteistä. Koska omat vaaliteemani olivat varsin lähellä perussuomalaisia, lähdin heidän riveistään ehdolle kuntavaaleihin testaamaan sen, saanko laajempaa kannatusta tunnetumman puolueen riveistä.

Omat teemani eivät ole muuttuneet miksikään ja pyrin vaikuttamaan niihin samoihin teemoihin, joita nostin esiin eduskuntavaaleissa. Näitä teemoja ovat mm. Suomen itsenäisyyden vahvistaminen, maahanmuuton rajoittaminen ja hajautetun asumisen puolustaminen. Myös näissä vaaleissa näihin asioihin on mahdollista vaikuttaa. Näissä vaaleissa ratkeaa, panostammeko verorahat ikääntyvän väestön tarvitsemiin peruspalveluihin, vai otammeko Lappeenrantaan lisää maahanmuuttajia, jolloin meillä on vähemmän rahaa käytettävänä kuntalaisten kasvavan palvelutarpeen rahoittamiseen.

En kannata kuntatasolla tapahtuvaa keskittämistä, joka johtaa Lappeenrannassa ydinkeskustan ulkopuolisten asuinalueiden palvelujen karsimiseen, samalla kun ydinkeskustaan rakennetaan kymmenillä miljoonilla tyhjiä parkkihalleja, joita ihmiset eivät käytä.

Tulevaisuuden voittajia ovat ne kunnat, jotka pitävät maahanmuuton alueelleen olemattomana. Näissä kunnissa on tulevaisuudessa turvallista ja rahaa riittää peruspalveluihin.

Blogit