Sakke Salovaara
Ehdokasnumero 35

Perussuomalaiset, Rauma

Sakke Salovaara

Yrittäjä/eläkeläinen

Sakke Salovaara
35
Mies menee, tekee ja vastaa omat huutonsa
Satakunta Rauma
Ehdokas on Eläkeläinen Ehdokas on Yrittäjä

Vanhan liiton Äijä. Liike-elämässä Raumalla yli 30 vuotta ja lähes saman verran yrittäjänä. Syntyperäinen raumalainen.

Kävin kansa- ja kansalaiskoulun, jo koulun viimeisellä luokalla olin iltapäivisin tsupparina kirjakaupassa.

Koulun jälkeen lähdin merille. Seilasin Ms Hebe:llä ja Corona:lla. Vajaassa vuodessa huomasin, ettei merimiehen ura ollut minun juttuni.

Kouluttauduin metallialalle hitsauskursseilla.

Asepalveluksen suoritin laivastossa.

Naimisiin menimme 1980-luvulla ja perheeseemme syntyi kaksi tyttöä, jotka ovat jo aikuisia. Nykyään olen 17-vuotiaan tytön isoisä.

Myyntityöt aloitin Konerassa, josta jatkoin Konepisteessä.

Yrittäjänä, Musta-Pörssin kauppiaana aloitin 1985.

Vuonna 1990 rakennettiin Sinisaaren autogrilli, jota pyöritettiin 21 vuotta. Samanaikaisesti toimin myös Uuden Rauman myyntitiimissä.

Aninkaisten kiinteistövälityksessä työskentelin yrittäjänä 11 vuotta.

Jäin eläkkeelle toukokuussa 2020. Näin ollen, voin keskittyä täyspäiväisesti tekemään työtä valtuustossa Rauman ja raumalaisten hyväksi.

Blogit