Väinö Hautaluoma

Perussuomalaiset, Seinäjoki

Väinö Hautaluoma

Myyntiedustaja

Väinö Hautaluoma
Nuorta voimaa valtuustoon!
24-vuotias Etelä-Pohjanmaa Seinäjoki

Olen nuori 24- vuotias maalaispoika jolta löytyy maalaisjärkeä ja rehtiä asennetta niin politiikkaan kuin elämään ylipäätään! Olen huolestunut suomen tulevaisuudesta ja nykyisen hallituksen hulluudesta ja tahdon osaltani olla vaikuttamassa ja kantamassa korteni kekoon.

Vaaliteemoikseni olen päättänyt ottaa Seinäjoella muutaman asian joista koen huolta ja vastuuta.

Yksi näistä on nuoret! Nuoren mahdollisuus vaikuttaa ja olla mukana kaupungin päätöksenteossa, halun että nuoret saisivat paremmin äänensä kuuluviin. Jos ei muuten niin sitten minun kauttani.

Sivukylät ja haja-asutus alueet!

Seinäjokea kehitetään lujaa vauhtia ja kaupunki onkin hyvässä nosteessa ja yrityksiä ja työpaikkoja syntyy ja paljon uusia asukkaita kaupunkiin kertyy. Kuitenkin tuntuu siltä että muu unohtuu ja sivukylät jäävät nuolemaan näppejään, haluaisin vaikuttaa siihen että sivukylille saataisiin myös uusia yrityksiä, asuinpaikkoja sekä elinvoimaa.

Tätä myötä myös syrjäkylien palveluista ja koulutuksesta ei saisi tinkiä. Koulut, kaupat, yritykset on pyrittävä pitämään jokapuolella seinäjokea.

Yksi vaaliteemoistani on myös keskustan uudelleen rehevöittäminen. Keskusta on hiljentynyt viime vuosina varsinkin ideaparkin myötä ja moni yritys keskustassa onkin sittemmin lopettanut.

Blogit