Olen nähnyt Espoon muuttumisen kauppalasta yli 300.000 ihmisen kansainvälistyneeksi kaupungiksi. Osana kaupunkiorganisaatiota toimeenpanen tehtyjä päätöksiä ja päättäjien haluama muutoksen suuruus ja suunta on saanut minut ajattelemaan, että jatkuvan kasvun ja kansainvälistymisen ihannointi ei ehkä olekaan sitä mitä me nykyespoolaiset haluamme. Espoon kehittämisen keskiöön on otettava nykyespoolaisten etu. Työn ja lasten koulun ja harrastusten kautta tunnistan espoolaisen arjen ja elämän haasteet. Lapseni kokevat täysin erilaisen koulu- ja kasvuympäristön kuin itse ainoinani Liikunta- ja harrastusmahdollisuudet tarvittaessa kunnan järjestettävä. On puhuttu, kuinka kallista varsinkin lasten harrastaminen on, ja sitä se on. Edelleenkin harrastukset ovat erinomainen paikka kokea yhteenkuuluvuutta, oppia yhteistoimintaa, muodostaa ystävyyssuhteita, integroitua yhteiskuntaan, rakentaa ja ylläpitää kuntoa ja siten edistää terveyttä, siis hyvin kannatettava asia oli sitten kyseessä lapset-nuoret-aikuiset tai seniorit. On arvovalintoja mihin kaupunki investoi. Perusliikuntalajien infran toteutus kaupungin vastuulle ja varsinkin nuorisoliikuntaan tulisi kaupungin toteuttaa harrastuspaikat liikunnallisen elämäntavan mahdollistamiseksi kohtuukustannuksin. Tässäkin pitää Espoon suuralueita kohdella tasapuolisesti. Arjen sujuvuutta on, että eri harrastusmahdollisuuksia löytyy omalta suuralueelta. Seniorit ovat liikuntarannekkeensa ansainneet, parempi go-go kuin no-go.