Hoidon viivästyminen ja epäselvät hoitopolut vaikeuttavat potilaiden tilannetta ja lisäävät kustannuksia. Oma kokemukseni on tästä elävä esimerkki. Hajotin selkäni 2022, mutta minut leikattiin vasta 2024. Hoitoon pääsyn viivästymisen lisäksi kohtasin lääkityksestä aiheutuneita komplikaatioita, kiputilanteeni vähättelyä ja hoitovirheiksi luokiteltavia tilanteita. Ratkaisuni tähän olisi omalääkärimallin toteutuminen—mutta ei hätiköiden. Kun potilaalla on tuttu lääkäri, hoitopolku selkeytyy, hoidon laatu paranee ja turhat viiveet vähenevät. Lääkärin ei tarvitsisi etsiä tietoa hajanaisista potilastietojärjestelmistä, ja potilaan ei joutuisi toistamaan samaa tarinaa yhä uudelleen, aina eri lääkärille. Tämä myös vähentäisi hoitovirheitä ja lisäisi potilastyytyväisyyttä. Joskus potilas on syytä tavata paikan päällä, mutta usein asianmukaiseen hoitoon riittää pelkkä puhelu tai videovastaanotto, joka on jo monin paikoin käytössä. Esimerkiksi ihomuutoksista voisi lähettää kuvan terveyskeskukseen, jolloin lääkäri voisi arvioida, onko tarvetta tulla paikan päälle. Tämä vähentäisi turhia käyntejä sekä matkakustannuksia. Kyse ei ole vain säästöistä, vaan sujuvammasta ja potilaslähtöisemmästä hoidosta. Jos nämä mallit toimivat yksityisellä, miksi emme käyttäisi niitä myös julkisella puolella—potilaiden parhaaksi?

Muutama vuosi takaperin, EKSOTE:n tarjoamat piparikahvit "joululahjana", tuntui useasta ahkerasti työntekijästä siltä ettei heidän työpanosta arvostettu. Jos henkilöstö voi huonosti, työnjälki kärsii ja se kuormittaa kaikkia, aiheuttaen muunmuassa työterveyshuollolle lisätyötä, mikä olisi voitu välttää. Henkilöstön työhyvinvointi, työterveyshuolto ja jatkuva kouluttaminen ovat tärkeitä keinoja säilyttää pätevät työntekijät—eikä tarvitse olla kouluttamassa ja perehdyttämässä uusia tulokkaita kiireiden keskellä. Henkilöstön kehityskeskusteluissa on tärkeää kuunnella aitoa vuoropuhelua, jossa työntekijän toiveet, tarpeet ja havahtumiset työpaikan ongelmista otetaan paremmin huomioon.